sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Hiljaiseloa ja koulukiireitä

Kesäkuva, joka on paljon mukavampaa nähtävää kuin ulkona vallitseva pimeys ja jatkuva vesisade.




Kohta on kuukausi edellisestä kirjoituksesta. Aika vain jotenkin lipuu käsistäni. Mielessä on aina välillä kaihertanut halu kirjoittaa tänne, mutta en ole vain saanut aikaiseksi. Ja mitä pidempi kirjoitustauko on, sitä vaikeampi on aloittaa.

Pimeys tuntuu vieneen mehut minusta. Mieliala sinänsä on ihan hyvä, mutta voisin nukkua määrättömästi. Haluaisin kirkasvalolampun tai ainakin kokeilla sellaista. Haluaisin tietää olisiko siitä mitään apua. Koulupäivinä päivänvaloa näkee vain satnnaisina välähdyksinä ikkunasta. Aamulla kouluun mennesä on pimeää ja koulun jälkeen on pimeää. Välillä pääsen ulos valoisan aikaan, mutta silloinkin tuntuu aina olevan sateista tai ainakin pilvistä. Ärsyttää muutenkin ulkona vallitseva kuraissuus. En ole mikään varsinainen talvi-ihminen, mutta toivoisin ilman jo hieman pakastuvan eikä lumikaan olisi pahitteeksi.

Opiskelusta on suurin uutuudenviehätys kadonnut. Pidän niistä kuitenkin edelleen ja olen tyytyväinen valintaani. Työtä opinnot kuitenkin teettävät. Tässä kuussa oli kolme isompaa tenttiä ja liuta muita palautettavia tehtävi ja ryhmätöitä. Olen löytänyt itsestäni kunnianhimoisen puolen. Haluan saada hommat tehtyä hyvin, kun nyt kerran olen tähän ryhtynyt.

Arkisin elämä pyörii aika pitkälle koulun ja kotitöiden ympärillä. Aikaa omille jutuille ei kovin paljon jää. Olen yrittänyt saada pojat osallistumaan kotiaskareisiin, mutta jatkuva käskyttäminen on välillä työlästä.

Poikien koulunkäynti huolettaa välillä myös. Nuorempi tekee onneksi läksynsä hyvin ja tuo kokeista kotiin hyviä numeroita. Vanhempi aloitti yläkoulun tänä syksynä, eikä koulumenestys ole ollut kovinkaan loistavaa. Olen hieman harmissani tästä, sillä uskon pojalla olevan potentiaalia paljon parempaankin. Osa huonosta koemenestyksestä menee sen piikkiin, ettei poika osaa vielä vastata kokeissa tarpeeksi pitkäsanaisesti ja laveasti. Yläkoulussa näemmä vaaditaan jo esseemäisempiä koevastauksia kuin alakoulussa. Osa menee kyllä täysin myös pojan omaan piikkiin. Koulu ei vain kiinnosta. Onneksi mistään häiriökäyttäytymisestä tai muusta ei ole tullut mitään ilmoituksia.

Olen tietysti itsekin huolestunut pojasta, mutta eniten stressaavat sukulaisten kyselyt pojan koulumenestyksestä. Varsinkin pojan isänpuoleinen mummi ja isomummi kunnostautuvat tässä asiassa. Toki ymmärrän heidän toivovan pojalle hyvää ym, mutta silti koen sen myös arvosteluna meidän perhettämme kohtaan. Poika ei nyt mielellään lähde käymään mummolassa, koska ei halua aina kuulla jatko-opinnoista ja koulunkäynnin tärkeydestä. Myönteisistä asioista kehuminen tepsisi paljon paremmin kuin jatkuva saarnaaminen. En myöskään ole näiden tahojen kanssa täysin samaa mieltä lukion kaikkivoivasta merkityksestä ja arvosta.

Pojilla oli viime viikolla kontrollikäynti sairaalassa sydäntutkimuksissa. Vanhemmalla on pieni kammioväliseinäaukko ja poikien isä kuoli aortan repeämään ja isän puolen suvussa on muutenkin rasitetta sydänongelmista, joten poikien tilannettakin seurataan. Tilanne on onneksi ennallaan ja saimme muutenkin positiivista palautetta poikien kasvusta. Seuraava käynti on puolentoista vuoden päästä.

Yritän pikkuhiljaa virittäytyä joulun odotukseen. Pidän jouluun liittyvistä suunnitelmista ja valmisteluista, kunhan saan tehdä niitä omaan tahtiini ja rauhassa omalla tyylilläni. Eilen virittelin pihalle jouluvalot syreenipuskaan, että olisi edes jotain valoa tässä pimeydessä.