Huonot perintötekijät

 

Kävin vanhemman pojan kanssa optikolla. Poika sai viime talvena silmälasit, joita ei kuitenkaan ole suostunut julkisesti käyttämään. Näkö ei ole niin huono, etteikö.ilmankin jotenkin tulisi toimeen. Viime viikolla kävimme optikolla näöntarkastuksessa piilolinssejä varten. Tänään meillä oli aika linssien sovitukseen. Odottelin vastaanoton ulkopuolella. Poika oli tunnin ajan optikon huoneessa yrittämässä opetella linssien käyttöä, mutta se ei onnistunut. Hän sai kuulemma linssit ihan hyvin laitettua silmiin, mutta pois ottaminen ei onnistunut ollenkaan. Nyt meillä on sitten kiukkuinen ja punasilmäinen poika alakerrassa mököttämässä.

 

Pojille piilolinssien laittaminen on kuulemma vaikeampaa kuin tytöille. Näin optikko varoitteli jo etukäteen. Luultavasti tytöillä tekee meikkaaminen jotenkin luonnikkaammaksi koskea silmän seutuun. Minullakin oli joskus piilarit käytössä ja muistan myös silmiin laiton ja poistamisen olleen aluksi hankalaa. Uskon pojankin sen oppivan kunhan malttaisi rauhassa harjoitella.

 

Jollain tavalla ymmärrän pojan vastenmielisyyden silmälaseja kohtaan. Itse sain ensimmäiset silmälasini 11-vuotiaana. Olisin tarvinnut lasin varmasti aikaisemmin, mutta en halunnut kertoa kenellekään näköongelmistani. Koulussa eräs opettaja huomasi etten nähnyt taululle ja patisti terveydenhoitajalle. En ollut silmälaseihin ihastunut, mutta näön paraneminen teki asian hyväksyttäväksi. Äidilläni on myös silmälasit ja molemmat siskonikin ovat lasit jossain vaiheessa saaneet.

 

Pojan (alakoulun) luokalla ei kenelläkään taida olla silmälaseja. Nuorempana lasiasia olisi voinut mennä kivuttomammin. Tämän ikäisillä tuntuu olevan kovin tärkeää olla samanlainenn kuin muutkin. Muutaman vuoden päästä asia voisi olla myös toisin ja lasit voisivat tuoda jonkinlaista älykköimagoa. Kysyin pojalta, että miksei niitä laseja voi pitää koulussa. Hän vastasi kavereiden nauravan. Kysyin häneltä, että mitä hän tekisi jos joku muu saisi silmälasit. Vastaus oli, että nauraisin tietysti.

 

Silmälaseihin varmasti kiinnitettäisiin huomiota. Olen varma siitä, että muutamassa päivässä toiset kuitenkin tottuisivat asiaan ja se olisi siinä. Mutta vakuutapa teinipoika tästä. Nyt vain harmittelen likinäköisyyden periytymistä.

 

Ensi viikolla on kuitenkin uusi aika linssisovitukseen. Jospa sitten.



Syksyä ilmassa

Koko viikon on ollut jotenkin saamaton olo. Pojat ovat päivisin koulussa ja minä kotona. En ole saanut kehiteltyä itselleni mitään järkevää tekemistä. En ole vielä saanut itseäni soputumaan aikaisten aamuherätysten vaatimaan aikaiseen nukkumaanmenoon. Päivät tuntuvat lipuvan ohi väsymyksen sekaisessa sumussa. Ilman järkevää tekemistä torkahdan jossakin vaiheessa hetkeksi ja heräämiseen menee oma aikansa. Pian pojat tulevatkin jo koulusta ja minulta on mennyt mahdollisuus rauhalliseen tekemiseen.

Tänään olen ollut jotenkin pirteämpi.

Ensi viikon kun vielä saisi tehtyä ja puuhattua kaikenlaista. Opiskeluni alkavat 3.9. Jännittää ja pelottaa vähän. Enimmäkseen olen kuitenkin ihan innoissani. Olen yrittänyt varautua muutokseen, minkä opiskelu väistämättä tuo elämäämme. Kaikkeenhan ei voi etukäteen varautua, mutta toivon parasta.

Olin vanhemman pojan kanssa viikko sitten Espoossa Weekend Festivaaleilla. Kyseiset festarithan sai paljon huomiota aiheuttamansa järjettömän ruuhkan ja huonojen järjestelyjen vuoksi. Onneksi meillä pojan kanssa oli hyvä säkä ja pääsimme paikalle ennen liikenteen jumittumista. Näimme kaikki mitä poika halusikin, joten olemme tyytyväisiä reissuun. Minä en hirveästi välitä kyseisten artistien musiikista, mutta olivat ne esitykset ihan hienoa katsottavaa. Mielenkiintoista oli myös seurata toisia ihmisiä. Syömistä ei saatu, koska emme jaksaneet jonottaa. Poislähtö oli hivenen hankalampaa liikennekaaoksen, pimeyden ja toimimattomien puhelinyhteyksien vuoksi. Onneksi olimme sopineet summittaisen ajan paluukyydille ja vielä löysimmekin sen. Emme siis olleet hankaluuksissa, mutta uskon joidenkin olleen. Tilanteesta on minusta vaikea saada kuvaa pelkkien lehtijuttujen perusteella. Nuorempana tuli minunkin käytyä kaikenlaisilla festareilla, mutta kieltämättä tämä kokemus oli erilainen. Olin myös hyvilläni, etten suostunut päästämään poikaa sinne yksin.

Lauantaille meillä ei ollutkaan enää lippuja. Nuorempi poika oli myös mukana reissussa ja tarkoitus oli tehdä lauantaina jotain kivaa yhdessä. Nuoremmalla oli kuitenkin niin nuhainen olo, että vietimme päivän rauhallisissa merkeissä seurustellen kyläpaikan sukulaisten kanssa. Sunnuntaina tulimme kotiin. Ja tämä viikko on tosiaan ollut jotenkin ankea.

Kouluun

Pojilla alkaa koulu huomenna. Nuorempi menee viidennelle ja vanhempi aloittaa yläkoulun. Poikia koulunalku ei oikein tunnu hetkauttavan suuntaan tai toiseen. Se on hyvä, sillä minua vanhemman yläkouluun meno hivenen ahdistaa. Oma yläasteaikani ei ollut mitenkään erityisen miellyttävää aikaa ja jotenkin pelottaa pojan puolesta. Poika on toisaalta paljon reippaampi ja sosiaalisempi kuin itse olin hänen ikäisenään. Mutta sekin voi kääntyä haitaksi. Uskon oikeastaan kaiken menevän ihan hyvin, mutta omat muistot kummittelevat taustalla.

Väsyttää. Pitäisi yrittää nukkua. Olen jotenkin ylikierroksilla. Viime yönäkin uni jäi väsymyksestä huolimatta liian lyhyeksi. Kissa karkasi illalla mummilta ovenraosta ulos. Kissa nautti ilmiselvästi karkureissusta pimeässä ja lämpimässä illassa. Onneksi se ei lähtenyt pihapiiriä kauemmaksi. Sain sen vihdoin yhden jälkeen houkuteltua terassille ja napattua kiinni. Aamulla herätys oli kesäaamuja aikaisemmin huomisen koulunalun vuoksi. Päivällä kävin asioita hoitamassa useassa paikassa, joten edes päivätorkkuihin ei ollut mahdollisuutta. Olen jo jonkun aikaa pojille jankuttanut vuorokausirytmin aikaistamisesta. Näköjään en itsekään ole siinä kovin hyvin onnistunut. Nuorempi onneksi on jo nukkunut pitkän aikaa. Vanhempikin vetäytyi huoneeseensa hyvissä ajoin, mutta nukkumisesta en tiedä. Toivottavasti saan huomisaamuna pojat heräteltyä kohtuullisin ponnisteluin. Ja toivottavasti saan itsekin nukuttua ja herättyä hyvin.

Lomalta paluu

Torstaina illalla palasimme kymmenen päivää kestäneeltä kotimaan reissulta. Kävimme vanhempieni luona Tampereella, mummulassa Vilppulassa ja toisen siskoni luona Karkkilassa, josta teimme myös päivän retken Helsinkiin toisen siskoni luo. Oli mukava reissu, mutta oli ihan mukava tulla myös kotiin. Sukulaisia oli mukava nähdä ja viettää yhteistä aikaa. Kävimme myös Särkänniemessä vanhemman pojan kanssa. Nuorempi ei halunnut lähteä. Äidin kanssa kävin asuntomessuilla ja siskojen kanssa kävimme Korkeasaaressa. Ihmisiä ja tapahtumia on taas pitkäksi aikaa ihan tarpeeksi.

Pojilla alkaa huomenna viimeinen täysi lomaviikko. Minäkin olen tänä kesänä tuntenut olevani lomalla. Mieliala on pysynyt ihan hyvänä suurimman osan ajasta ja ajatukset ovat pysyneet hyvin kasassa. En ole stressannut tulevaisuuttakaan kovin paljon.

Päivärytmiä pitää alkaa siirtää talviasetuksille. Varsinkin vanhemmalla pojalla tuntuu nukkumaanmenoaika siirtyneen varsin myöhäiseksi. Pojille pitäisi myös hankkia uutta vaatetta ja isommat kengät kummallekin. Varsinaisia koulutarvikkeita heille ei kuulemma tarvitse ostaa. Reputkin ovat vielä ihan hyvät. Vaatteissa on kyllä rahanmenoa ihan tarpeeksi. Itselleni tuskin pystyn mitään nyt hankkimaan.

Siskon kissa viihtyi meidän laukuissamme.

Oma opiskeluni alkaa syyskuun alussa. Pikkuisen jännittää. Perjantaina kävin Typissä työvoimaohjaajani luona. Toiveissa olisi saada opintoihin sitä omaehtoisen koulutuksen tukea. Toivon sitä todella, mutta olen päättänyt lähteä kouluun vaikka en sitä saisikaan. Raha olisi entistä tiukemmassa, mutta ilman nykyisen kaltainen tilanne ei johda yhtään mihinkään. Koulutuksen avulla voisi olla edes jotain mahdollisuutta muuttaa sitä.