sunnuntai 29. tammikuuta 2012

-24ºC

Tänään on tähän asti talven kylmin päivä. Ulkona on kaunista. Puiden oksilla on kevyttä pakkaslunta ja aurinko paistaa. Silmilläni nautin näkymästä, mutta sisäisesti olen koko päivän kaivannut kesää. Lämpöä ja sitä ettei ulosmennessään tarvitse kääriytyä moniin vaatekerroksiin ja silti palella.






Viime viikko oli jotenkin ankea. Pojat kinasivat keskenään koko ajan enkä itse tuntenut saavani mitään aikaiseksi. Elämä tuntui olevan täynnä pelkkiä kotitöitä. Kyllästyin kuuntelemaan vaaleista jauhavia ihmisiä. Kaiken kruunasi toimimasta lakannut tiskikone.

Loppuviikkoa kohden asiat tuntuivat hieman kirkastuvan. Tiskikone saatiin korjattua, tosin korjaus maksoi ja loppukuun rahat ovat aika vähissä. Nuorempi poika sai yhdeksikön englannin kokeesta ja toisetkin kokeet kuulemma menivät hyvin. Vanhempi poika suostui lähtemään parturiin. Eilen leivoin pitkästä aikaa. Tänään käytiin anoppilassa kylässä ja pojat olivat sen aikaa tappelematta.

Nyt kun vielä tulisi tieto siitä kurssista niin ajatukset rauhoittuisivat vielä enemmän.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Sunnuntaina



Sunnuntait ovat usein jotenkin ankeita päiviä. Viikonloppu on kohta ohi ja seuraava arkiviikko alkaa painaa päälle. Perheet viettävät laatuaikaa keskenään ja olen arka sopimaan edes kyläreissuja minnekään. Pojat kököttävät ruudun ääressä eikä heitä huvita mikään ehdottamani aktiviteetti. En keksi itselleni mitään mukavaa tekemistä ja tylsistyn.

Tänään normisunnuntaille toi vaihtelua äänestäminen. Tarvoin lumisateessa lähikoululle. Minusta näytti siltä kuin äänestämässä olisi vain pelkkiä pariskuntia. Onneksi ei tarvinnut kovin kauaa jonottaa ja itse tapahtuma ei vienyt aikaa. Kävelin kotiin pidempää reittiä tutkaillen muuttuvia maisemia.

Ulkoilu piristi vähäksi aikaa. Nyt istun koneen äärellä ruokailun jälkeisessä horroksessa odottaen iltaa ja nukkumaanmenoa. Vielä pitäisi patistaa pojat tekemään läksyjä ja ehkä seurata vaalitulosten julkaisua.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Mietteitä


Kävin maanantaina haastattelussa erästä kurssia varten. Se olisi jonkinmoista ohjaavaa koulutusta ja alkaisi ensi kuussa. Olen hieman kahden vaiheilla tuon kurssin suhteen. Toisaalta voisi olla ihan hyvä pohdiskella omia mahdollisuuksiaan yms. En toisaalta oikein usko, että siitä olisi mitään hyötyä.

Koko kurssille pääseminen on tietysti vielä ihan arvailujen varassa. En haluaisi liikaa ajatella sitä, koska muutaman viime vuoden aikana on tullut näistä koulutusjutuistakin aika monta pettymystä. Toisaalta mahdollinen kurssi mullistaisi koko perheen elämää jo ihan aikataulullisesti. Ja tällä hetkellä viihdyn tulla kuntouttavassa työtoiminnassa todella hyvin.

Muutos ja jo sen mahdollisuus pelottaa. Tiedostan kuitenkin sen tarpeellisuuden.

Tieto kurssille pääsemisestä tulee ensi viikolla. Siihen asti minun pitää vain kärvistellä ja koittaa olla ajattelematta sitä liikaa.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Palapeleistä


Sisko miehensä kanssa on tehnyt innokkaasti palapelejä monet vuodet. Minäkin olen joskus palapeleistä pitänyt ja niitä paljonkin tehnyt. Edellisen kerran olen niitä tainnut koota miehen kanssa asuessamme Mikkelissä ennen lasten syntymää. Senkin jälkeen mieleni on joskus tehnyt tehdä, mutta se on aina jäänyt. Milloin on ollut pienet lapset tai kissa, jotka sotkisivat kaiken tai ei paikkaa missä palapeliä koota tai aina jotain tärkeämpää tekemistä. Koko ajatus on ollut unohduksissa. Saatoin kyllä ostaa siskolle ja lankomiehelle lahjaksi palapelejä, mutta minä olin ihminen, jolla ei ollut aikaa moiseen hömppään.

Jostain sain kuitenkin innostuksen eilen Prismassa ruokaostosten lomassa ja löysin itseni palapelihyllyn äärestä. Valikoima ei ollut iso, mutta löysin kuitenkin kuvan, joka miellytti minua. Ostin sen. Illalla istuin keittiön pöydän viereen ja tarkoitukseni oli hieman lajitella paloja. Puuha vei minut mukaansa  enkä voinut lopettaa. Aikaa meni 3,5 tuntia ja 500 palaa olivat koossa.

Olo oli loistava. Mieli oli rentoutunut vaikka hartioita hieman kiristikin. Tänään aamupäivän vielä ihastelin valmista kuvaa. Myöhemmin purin palapelin ja pakkasin palaset laatikkoon. Melkein kävin kaupassa hakemassa uuden palapelin, mutta maltoin kuitenkin mieleni.

Tätä pitää kuitenkin saada lisää.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Uutta vuotta ja vähän vanhaakin


Loppuvuoden kiireet ovat vaihtuneet alkuvuoden saamattomuudeksi. Ennen joulua minulla oli kova tarve saada asioita tehdyksi. Suurimman osan sainkin tehtyä, mutta aina vain kuvittelen ehtiväni ja jaksavani enemmän.

Joulun ajan vietimme Tampereella vanhempieni luona. Molemmat sisareni kävivät siellä myös. Tunnelma oli kerrankin rauhallinen ja viihtyisä. Kukaan lapsista eikä aikuisista ei suuremmin kiukutellut. Syötiin hyvin. Lahjoja saatiin ja annettiin. Myös niihin oltiin enimmäkseen tyytyväisiä.

Joulupäivänä kävimme katsomassa mummuani ja pysyvästi vanhainkotiin joutunutta vaariani. Tunsin itseni hieman surulliseksi ja haikeaksi.

Tapaninpäivänä ihmettelimme myrskyä ja pelasimme lautapelejä sähkökatkon aikana. Myrskyn hellitettyä kävin äidin kanssa lenkillä ihmettelemässä kaatuneita puita.

Arjen tultua kävin poikien kanssa ostoksilla alennusmyynnissä. Vanhempi poika pisti joululahjarahansa menemään pelikonsoliin. Houkuttelin äidin ja pojat käymään munkkikahvilla Pyynikin näkötornilla. Aurinkoiset Tampereen maisemat olivat ilo silmälle.

Kotiin palasimme torstaina. Samassa talossa asuva poikien isomummi oli viettänyt joulun tyttärensä ja tämän miehen kanssa. Hekin olivat vielä Joensuussa. Pojat olivat mielissään päästessään taas pelaamaan ja olemaan kavereiden kanssa. Minulla on ollut koko ajan jotenkin saamaton olo. En osaa tarttua asioihin.

Uuden vuoden juhlinta sujui perinteisissä ja rauhallisissa merkeissä. Meillä oli vähän herkkuja ja kävimme ampumassa vähän ilotulitteita. Yritin houkutella poikia kaupungille katsomaan ilotulitusta, mutta he eivät halunneet. En sitten viitsinyt yksinkään lähteä.

Tein tavoistani poiketen myös kaksi uuden vuode lupausta. Ensiksi yritän palauttaa mieleeni sen, kuka minä oikein olen ja mitä minä itse haluan. Olen kadottanut itseni kaikkeen tähän äitiyteen, yksinhuoltajuuteen ja masennukseen niin etten enää tiedä kuka minä olen. Toinen päätös onkin sitten arkisempi. Olen huomannut tekeväni aina vain niitä samoja ruokia ja tarjoavani turhan usein eineksiä. Tarkoitukseni onkin nyt etsiä ja kokeilla uusia ruokalajeja.

Poikien koulu alkoi eilen ja minullakin oli tänään ensimmäinen työpäivä. Koko loma tuntuu jo kovin kaukaiselta.

Pääsin töistä kolmelta ja huomasin päivän jo pidentyneen. Enää ei siihen aikaan ollut ihan säkkipimeää. Kevättä kohti ollaan menossa.