maanantai 31. joulukuuta 2012

2012


Joulu on ohi ja vuosikin melkein. Joulu meni mukavasti. Olimme Tampereella vanhempieni luona. Ajomatkat menivät hyvin. Kukaan ei hermostunut joulustressin vuoksi kovin pahasti. Toinen siskoni oli siellä myös ja toinenkin pistäytyi päiväselti. Pojat olivat tyytyväisiä lahjoihinsa. Tunnelma oli leppoisa ja läheinen.


Tämä vuosi on tuonut paljon uutta mukanaan. En olisi voinut vuosi sitten kuvitella itseäni opiskelijaksi. Vuosi on ollut hyvä myös mielenterveyden kannalta. Alan pikkuhiljaa löytää sitä itseäni, joka olin vuosia sitten. Se tuntuu hyvälle.


Ajan kulumisen huomaa myös lapsissa. Pojat kasvavat kovasti ja molemmat ovat nyt pidempiä kuin minä. Myös henkistä kehitystä on tapahtunut. Kasvamisesta huolimatta olen onnistunut säilyttämään ihan mukavan tuntuiset välit kummankin kanssa. Seuraava haaste minulle on sopeutua paremmin poikien kehitykseen ja entistä suurempaan erillisyyteen.


Ensi vuoden toivon tuovan mukanaan jotain hyvää meille kaikille. Haluaisin pystyä säilyttämään sen toiveikkuuden, jonka olen jostakin löytänyt. Aina en ole toivoa nähnyt ja siksi haluaisin jakaa sitä myös muille.

Kiitos vuodesta 2012 ja olkoon vuosi 2013 hyvä.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

121212






Tulipa pitkästä aikaa vietettyä aikaa sairaalan odotushuoneessa. Vanhempi poika valitteli mahakipuja jo maanantaina koulusta tullessaan. Pojalla on silloin tällöin syksyn mittaan särkenyt mahaa, mutta se on aina mennyt ohi. Eilen aamulla poika tuli nukkumasta surkean näköisenä. Kipeä maha oli valvottanut ja oli edelleen kipeänä. Kipu oli kuulemma eniten oikealla kyljellä. Minä tietysti kauhistuin, että umpisuoli tai jotain muuta. Päätin, että pojan pitää käydä lääkärissä varmuuden vuoksi. Sain puolen tunnin soittelun jälkeen ajan terveyskeskuksesta iltapäivälle. Puoli kolmen aikaan suuntaamme sitten sinne. Koko terveyskeskus on jumissa, koska tietojärjestelmä ei toimi. Odottelemme jonkun tovin ja onneksi koneet suostuvat toimimaan. Nuori lääkäri tutkii pojan ja määrää meidät jatkotutkimuksiin keskussairaalaan. Tulemme erikoissairaanhoidon päivystykseen. Odottelemme ilmoittautumisvuoroa, näytteenottoa ja lääkärin vastaanottoa. Kokeissa ja tutkimuksissa ei onneksi havaita mitään merkkejä tulehduksesta tai muusta vakavasta. Lääkäri haluaa meidät kuitenkin kontrolliin aamulla. Kotona olemme vaille seitsemän väsyneinä ja nälkäisinä. Aamulla olimme sairaalalla kahdeksalta. En ole enää huolestunut, koska pojat vatsakivut ovat yön aikana helpottuneet melkein kokonaan. Uudet labrat ja lisää odottelua. Kahden ja puolen tunnin jälkeen lähden käymään vessassa ja sillä aikaa tulee tietysti pojan vuoro. Nytkään labroissa ei näy mitään ja lääkäri vapauttaa meidät epäilyistä ja pääsemme lähtemään kotiin. Poika ehtii vielä pariksi tunniksi kouluun ja minä myös. Kaikinpuolin helpottunut olo kaikilla.

Joulujuttujen suhteen on myös helpottanut. Kortiti on tehty ja viety postiin. Ostettavat lahjat on kaikki hankittua ja itsetehdytkin melkein valmiita. Viikonloppuna siivoan sen minkä siivoan.

Koulussa on tällä viikolla viimeiset läsnäolotunnit tälle vuodelle. Ensi viikolla on itsenäistä opiskelua eli useampia palautettavia tehtäviä. Joulutauko tulee kyllä tarpeeseen. Pojilla on koulua vielä koko ensi viikko. Todistusten jaon jälkeen olisi tarkoitus lähteä jouluksi Tampereelle vanhempieni luo.


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Viikko takana, uusi edessä


Pitkästä aikaa mieliala on ollut hivenen alavireinen. Ahdistus hiipii kantapäillä. Tämä neljän päivän vapaa tuli todella sopivaan rakoon. Nyt olen hieman ehtinyt hengähtää ja nukkua päiväunia.

Opiskelun aloittamisen mukanaan tuoma elämänmuutos, niin tervetullut kuin se olikin, on vienyt voimia. Nyt ajatukset joulusta ja kaikesta siihen liittyvästä ovat tuoneet lisäpainetta. Joulusuunnitelmat ovat nyt onneksi selkiintyneet ja olen saanut kasatuksi ajatuksiani muutenkin.

Pitäisi muistaa se, että isot urakat kannattaisi jaotella pienemmiksi ja paremmin hallittaviksi jutuiksi.

Mutta nyt vain keskitytään hengittämään kaikessa rauhassa. Kyllä tämä tästä. Kaikki.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Hiljaiseloa ja koulukiireitä

Kesäkuva, joka on paljon mukavampaa nähtävää kuin ulkona vallitseva pimeys ja jatkuva vesisade.




Kohta on kuukausi edellisestä kirjoituksesta. Aika vain jotenkin lipuu käsistäni. Mielessä on aina välillä kaihertanut halu kirjoittaa tänne, mutta en ole vain saanut aikaiseksi. Ja mitä pidempi kirjoitustauko on, sitä vaikeampi on aloittaa.

Pimeys tuntuu vieneen mehut minusta. Mieliala sinänsä on ihan hyvä, mutta voisin nukkua määrättömästi. Haluaisin kirkasvalolampun tai ainakin kokeilla sellaista. Haluaisin tietää olisiko siitä mitään apua. Koulupäivinä päivänvaloa näkee vain satnnaisina välähdyksinä ikkunasta. Aamulla kouluun mennesä on pimeää ja koulun jälkeen on pimeää. Välillä pääsen ulos valoisan aikaan, mutta silloinkin tuntuu aina olevan sateista tai ainakin pilvistä. Ärsyttää muutenkin ulkona vallitseva kuraissuus. En ole mikään varsinainen talvi-ihminen, mutta toivoisin ilman jo hieman pakastuvan eikä lumikaan olisi pahitteeksi.

Opiskelusta on suurin uutuudenviehätys kadonnut. Pidän niistä kuitenkin edelleen ja olen tyytyväinen valintaani. Työtä opinnot kuitenkin teettävät. Tässä kuussa oli kolme isompaa tenttiä ja liuta muita palautettavia tehtävi ja ryhmätöitä. Olen löytänyt itsestäni kunnianhimoisen puolen. Haluan saada hommat tehtyä hyvin, kun nyt kerran olen tähän ryhtynyt.

Arkisin elämä pyörii aika pitkälle koulun ja kotitöiden ympärillä. Aikaa omille jutuille ei kovin paljon jää. Olen yrittänyt saada pojat osallistumaan kotiaskareisiin, mutta jatkuva käskyttäminen on välillä työlästä.

Poikien koulunkäynti huolettaa välillä myös. Nuorempi tekee onneksi läksynsä hyvin ja tuo kokeista kotiin hyviä numeroita. Vanhempi aloitti yläkoulun tänä syksynä, eikä koulumenestys ole ollut kovinkaan loistavaa. Olen hieman harmissani tästä, sillä uskon pojalla olevan potentiaalia paljon parempaankin. Osa huonosta koemenestyksestä menee sen piikkiin, ettei poika osaa vielä vastata kokeissa tarpeeksi pitkäsanaisesti ja laveasti. Yläkoulussa näemmä vaaditaan jo esseemäisempiä koevastauksia kuin alakoulussa. Osa menee kyllä täysin myös pojan omaan piikkiin. Koulu ei vain kiinnosta. Onneksi mistään häiriökäyttäytymisestä tai muusta ei ole tullut mitään ilmoituksia.

Olen tietysti itsekin huolestunut pojasta, mutta eniten stressaavat sukulaisten kyselyt pojan koulumenestyksestä. Varsinkin pojan isänpuoleinen mummi ja isomummi kunnostautuvat tässä asiassa. Toki ymmärrän heidän toivovan pojalle hyvää ym, mutta silti koen sen myös arvosteluna meidän perhettämme kohtaan. Poika ei nyt mielellään lähde käymään mummolassa, koska ei halua aina kuulla jatko-opinnoista ja koulunkäynnin tärkeydestä. Myönteisistä asioista kehuminen tepsisi paljon paremmin kuin jatkuva saarnaaminen. En myöskään ole näiden tahojen kanssa täysin samaa mieltä lukion kaikkivoivasta merkityksestä ja arvosta.

Pojilla oli viime viikolla kontrollikäynti sairaalassa sydäntutkimuksissa. Vanhemmalla on pieni kammioväliseinäaukko ja poikien isä kuoli aortan repeämään ja isän puolen suvussa on muutenkin rasitetta sydänongelmista, joten poikien tilannettakin seurataan. Tilanne on onneksi ennallaan ja saimme muutenkin positiivista palautetta poikien kasvusta. Seuraava käynti on puolentoista vuoden päästä.

Yritän pikkuhiljaa virittäytyä joulun odotukseen. Pidän jouluun liittyvistä suunnitelmista ja valmisteluista, kunhan saan tehdä niitä omaan tahtiini ja rauhassa omalla tyylilläni. Eilen virittelin pihalle jouluvalot syreenipuskaan, että olisi edes jotain valoa tässä pimeydessä.


sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Talviaika


Lokakuu lähenee loppuaan. Tämä viikko on ollut kylmin tänä syksynä. Ainainen vesisade on vaihtunut pakkaseen. Autoon on vaihdettu talvirenkaat ja se on huollettu ja katsastettu. Talvivaatteet on kaivattu esille ja käyttöön.

Pidän näistä syksyn pakkaspäivistä. Ilma on kirkas ja valoa on vielä jäljellä. Alkusyksyn voimakkaat värit vaihtuvat pikkuhiljaa karuun graafiseen ilmeeseen. Lumi ei vielä pehmennä maisemaa. Kura ja loska ovat poissa.

Koulu vie aikaa. Olen edelleen innostunut opiskelusta. Mitään kovin hankalaa ei ole tullut vastaan. Asenteeni on hieman toinen kuin joillakin ryhmän nuoremmilla opiskelijoilla. Käytännön järjestelyt joskus ärsyttävät. Opiskelijan rooliin on kuitenkin ollut helppo sujahtaa.

Syysloma oli ja meni. Itse en vielä lomaa osannut kaivat, mutta pojille katkos koulutyöstä oli mukava. Tänä vuonna ei ollut intoa eikä rahaa lähteä minnekään. Isäni ja siskoni kävivät meillä muutaman päivän vierailulla. Yhdessä oleminen oli hauskaa. Joskus kaipaan perheen ja oman suvun yhteisöllisyyttä.

Kuukauteen mahtuu myös muutama kyläreissu. Ystäväpiirini ei ole kovin laaja ja on aina mukava käydä jonkun luona kylässä. Jotenkin olen tottunut tähän kotona oloon enkä tule lähteneeksi kylään tai kutsumaan ketään meille. Pojilla on onneksi vilkkaampi sosiaalinen elämä kuin minulla.

Kävin tänään äänestämässä kuntavaaleissa. En seuraa politiikkaa kovin tarkkaan, mutta jotenkin äänestäminen on asiaankuuluvaa. Ysissä kuntavaaleissa olen jättänyt äänestämättä. Olimme muuttaneet uudelle paikkakunnalle ja siellä emme voineet vielä äänestää ja entisen kotipaikkakunnan ehdokkaisiin en jaksanut paneutua. Muuten olen äänestänyt.

Eilen kävin kädentaitomessuilla, joiden yhteydessä oli myös antiikki- ja keräilytapahtuma. Oli ihan kiinnostavaa.

Viime viikolla ostin ensimmäiset joululahjat.


torstai 4. lokakuuta 2012

Menneisyys


Jostain syystä olen viime päivinä miettinyt paljon menneisyyttäni. Olen pyöritellyt mielessäni miksi, mitä ja entä jos?- kysymyksiä. Ehkä aikuisuuttaan aloittelevien opiskelukaverien seuraaminen on saanut nämä ajatukset mieleeni.

En yleensä harrasta jossittelua. Tapahtuneille asioille kun ei kuitenkaan voi mitään. Toisaalta on mielenkiintoista pohdiskella syitä ja seurauksia. Ajatusleikkinä voi ajatella millaista olisi nyt, jos olisi tiettyjä asioita tehnyt toisin tai tehnyt erilaisia valintoja. Loppujen lopuksi hyvin pienet asiat voivat johtaa suuriin muutoksiin.

Minulla on paljon asioita, joista toivoisin niiden menneen toisin. Olisin voinut tehdä toisin. Kokemuksia, joita en haluaisi kenellekään.

Toisaalta en osaa sanoa haluaisinko kuitenkaan muuttaa mitään. Minä en olisi enää minä ilman menneisyyttäni.

Joskus olen lohduttanut itseäni kuvitelmalla rinnakkaismaailmoista. Niissä eläisin parempien valintojen kanssa tai asiat olisivat menneet vielä huonommin.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

30.9.12


Syyskuu on hurahtanut äkkiä ohi. Opiskelun alku on sujunut yllättävän kivuttomasti. Koulun ulkopuolinen elämä on asettunut uusille urille. Alussa uudet asiat veivät enemmän voimiani, mutta nyt on tapahtunut sopeutumista. Energiaa riittää myös muuhun kuin välttämättömimpään.

Ryhmätyöt tuntuvat olevan edelleen opettajien suosiossa. Minä en niihin ole erikoisemmin ihastunut, mutta tekeehän niitä jos on hyvä ryhmä. Kirjalliset työt ovat edelleen melkoista pilkunviilaamista. Edellisistä opinnoista on nelisen vuotta ja olen yllättynyt miten isossa osassa erilaisten sosiaalisten medioiden käyttö opinnoissa on. Opiskelussa on vielä uutuudenviehätystä. Tällä kerralla olen myös paremmin varautunut erilaisiin haasteisiin.

Pojillakin tuntuu menevän ihan kivasti. Olen onnellinen siitä, että hekin ovat jo niin isoja eivätkä tarvitse niin paljon äidin apua. Olen muistellut poikien pikkulapsiaikoja viime päivinä. Paljon on hyviäkin muistoja, mutta mieleeni nousevat myös se selviytymisen pakko mikä minulla oli, väsymys ja yksinäisyys. En halua ajatella itseäni tarpomassa kymmensenttisessä sohjossa, räntäsateessa, työntämässä lastenvaunuja ja raahaamassa isompaa perässä. Sitäkin se oli, mutta myös paljon iloa. En olisi ilman lapsiani selvinnyt niin hyvin, mutta toisaalta olisinko vajonnut niin syvälle ilman heitä.

Paljon on takana. En olisi voinut vaikka vuosi sitten kuvitella olevani tässä pisteessä.

Lokakuu hieman pelottaa. Silloin on tapahtunut kaikenlaisia ikäviä asioita ja suhtaudun siihen vähän taikauskoisesti.

Olen nauttinut syksyn tulosta. Sateesta en pidä, mutta kirkkaat syyspäivät ovat ihania. Pihalla olen pikkuhiljaa tehnyt syyshommia. Järjestelin myös autotallissa, jotta auto mahtuisi sinne sisään. Alakerran varastohuone raivautuu myös pikkuhiljaa.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Syyspäiväntasaus


Nuoremmalla pojalla on kaveri yökylässä. Pojat katsovat elokuvaa, enkä minäkään vielä osaa mennä nukkumaan. Viime yönä kaveri oli vanhemmalla pojalla. Pojilla on hauskaa. Minustakin on kiva, kun pojilla käy kavereita, mutta saa taas olla vähän taukoa ennen seuraavaa yökyläilyä.

Opiskelu on lähtenyt käyntiin ihan mukavan tuntuisesti. Kolmessa viikossa on jo tottunut uusiin rutiineihin, että on kuin muuta ei olisi ollutkaan. Ensimmäisen viikon orientaatiosta ja tutustumisleikeistä on päästy eroon. Muistan suurimman osan toisten nimistä ja olen jutellut melkein kaikkien ryhmäläisten kanssa. En enää oudoksu nuorisoa. Kaikenlaisia ryhmätöitä pitää tehdä ja nysvätä kirjoitustöiden asettelujen ja muotoilujen kanssa. Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta edelleen.

Koulun ulkopuolinen elämäkin on sujahtanut uusiin uomiinsa. Kotitöistä on poikien kanssa vääntämistä, mutta muuten arki pyörii.

Iltaisin on pimeää jo aika aikaisin. Kissan kanssa käymme yhä hämärämmillä iltaulkoiluilla. Se nauttii ja on hämärässä valppaampi. Pidän syksyisen kuulakkaista päivistä ja siitä, että valoa vielä riittää.

torstai 6. syyskuuta 2012

Tunnustus ja kuulumisia


Sain Saretskalta tälläisen tunnustuksen. Ilahduin tästä todella paljon. Kiitos. Tunnustukseen liittyvissä säännöissä sanotaan, että se pitäisi jakaa edelleen viidelle muulle blogille. En osaa oikein suosikkeja nostaa esille ja kaikilla tuntuu jo tämä olevan joten jätän tämän osuuden väliin.

Aloitin tällä viikolla opinnot. Alku ei sinänsä ole ollut mitenkään rankka, lähinnä kaikenlaista tutustumista ja orientaatiota. Silti olen ollut hivenen väsyksissä iltaisin.

Uusiin ihmisiin tutustuminen vie voimia. Tunnen olevani jotenkin niin eri elämänvaiheessa kuin suurin osa muista. Tänään olisi ollut tutustumisillanvietto jossain baarissa, mutta en lähtenyt sinne. Baarielämää olen viettänyt aikanaan, nyt se ei niin jaksa kiinnostaa. Toisaalta jollain tasolla ajattelen myös, että olisi se voinut olla hauskaa. En kuvittelekaan löytäväni varsinaisia ystäviä, mutta olisi kiva jos olisi ihmisiä keiden kanssa käydä syömässä ja kahvilla ja tehdä vaikka ryhmätöitä.


 

tiistai 28. elokuuta 2012

Huonot perintötekijät

 
Kävin vanhemman pojan kanssa optikolla. Poika sai viime talvena silmälasit, joita ei kuitenkaan ole suostunut julkisesti käyttämään. Näkö ei ole niin huono, etteikö.ilmankin jotenkin tulisi toimeen. Viime viikolla kävimme optikolla näöntarkastuksessa piilolinssejä varten. Tänään meillä oli aika linssien sovitukseen. Odottelin vastaanoton ulkopuolella. Poika oli tunnin ajan optikon huoneessa yrittämässä opetella linssien käyttöä, mutta se ei onnistunut. Hän sai kuulemma linssit ihan hyvin laitettua silmiin, mutta pois ottaminen ei onnistunut ollenkaan. Nyt meillä on sitten kiukkuinen ja punasilmäinen poika alakerrassa mököttämässä.
 
Pojille piilolinssien laittaminen on kuulemma vaikeampaa kuin tytöille. Näin optikko varoitteli jo etukäteen. Luultavasti tytöillä tekee meikkaaminen jotenkin luonnikkaammaksi koskea silmän seutuun. Minullakin oli joskus piilarit käytössä ja muistan myös silmiin laiton ja poistamisen olleen aluksi hankalaa. Uskon pojankin sen oppivan kunhan malttaisi rauhassa harjoitella.
 
Jollain tavalla ymmärrän pojan vastenmielisyyden silmälaseja kohtaan. Itse sain ensimmäiset silmälasini 11-vuotiaana. Olisin tarvinnut lasin varmasti aikaisemmin, mutta en halunnut kertoa kenellekään näköongelmistani. Koulussa eräs opettaja huomasi etten nähnyt taululle ja patisti terveydenhoitajalle. En ollut silmälaseihin ihastunut, mutta näön paraneminen teki asian hyväksyttäväksi. Äidilläni on myös silmälasit ja molemmat siskonikin ovat lasit jossain vaiheessa saaneet.
 
Pojan (alakoulun) luokalla ei kenelläkään taida olla silmälaseja. Nuorempana lasiasia olisi voinut mennä kivuttomammin. Tämän ikäisillä tuntuu olevan kovin tärkeää olla samanlainenn kuin muutkin. Muutaman vuoden päästä asia voisi olla myös toisin ja lasit voisivat tuoda jonkinlaista älykköimagoa. Kysyin pojalta, että miksei niitä laseja voi pitää koulussa. Hän vastasi kavereiden nauravan. Kysyin häneltä, että mitä hän tekisi jos joku muu saisi silmälasit. Vastaus oli, että nauraisin tietysti.
 
Silmälaseihin varmasti kiinnitettäisiin huomiota. Olen varma siitä, että muutamassa päivässä toiset kuitenkin tottuisivat asiaan ja se olisi siinä. Mutta vakuutapa teinipoika tästä. Nyt vain harmittelen likinäköisyyden periytymistä.
 
Ensi viikolla on kuitenkin uusi aika linssisovitukseen. Jospa sitten.


perjantai 24. elokuuta 2012

Syksyä ilmassa


Koko viikon on ollut jotenkin saamaton olo. Pojat ovat päivisin koulussa ja minä kotona. En ole saanut kehiteltyä itselleni mitään järkevää tekemistä. En ole vielä saanut itseäni soputumaan aikaisten aamuherätysten vaatimaan aikaiseen nukkumaanmenoon. Päivät tuntuvat lipuvan ohi väsymyksen sekaisessa sumussa. Ilman järkevää tekemistä torkahdan jossakin vaiheessa hetkeksi ja heräämiseen menee oma aikansa. Pian pojat tulevatkin jo koulusta ja minulta on mennyt mahdollisuus rauhalliseen tekemiseen.

Tänään olen ollut jotenkin pirteämpi.

Ensi viikon kun vielä saisi tehtyä ja puuhattua kaikenlaista. Opiskeluni alkavat 3.9. Jännittää ja pelottaa vähän. Enimmäkseen olen kuitenkin ihan innoissani. Olen yrittänyt varautua muutokseen, minkä opiskelu väistämättä tuo elämäämme. Kaikkeenhan ei voi etukäteen varautua, mutta toivon parasta.

Olin vanhemman pojan kanssa viikko sitten Espoossa Weekend Festivaaleilla. Kyseiset festarithan sai paljon huomiota aiheuttamansa järjettömän ruuhkan ja huonojen järjestelyjen vuoksi. Onneksi meillä pojan kanssa oli hyvä säkä ja pääsimme paikalle ennen liikenteen jumittumista. Näimme kaikki mitä poika halusikin, joten olemme tyytyväisiä reissuun. Minä en hirveästi välitä kyseisten artistien musiikista, mutta olivat ne esitykset ihan hienoa katsottavaa. Mielenkiintoista oli myös seurata toisia ihmisiä. Syömistä ei saatu, koska emme jaksaneet jonottaa. Poislähtö oli hivenen hankalampaa liikennekaaoksen, pimeyden ja toimimattomien puhelinyhteyksien vuoksi. Onneksi olimme sopineet summittaisen ajan paluukyydille ja vielä löysimmekin sen. Emme siis olleet hankaluuksissa, mutta uskon joidenkin olleen. Tilanteesta on minusta vaikea saada kuvaa pelkkien lehtijuttujen perusteella. Nuorempana tuli minunkin käytyä kaikenlaisilla festareilla, mutta kieltämättä tämä kokemus oli erilainen. Olin myös hyvilläni, etten suostunut päästämään poikaa sinne yksin.

Lauantaille meillä ei ollutkaan enää lippuja. Nuorempi poika oli myös mukana reissussa ja tarkoitus oli tehdä lauantaina jotain kivaa yhdessä. Nuoremmalla oli kuitenkin niin nuhainen olo, että vietimme päivän rauhallisissa merkeissä seurustellen kyläpaikan sukulaisten kanssa. Sunnuntaina tulimme kotiin. Ja tämä viikko on tosiaan ollut jotenkin ankea.

maanantai 13. elokuuta 2012

Kouluun


Pojilla alkaa koulu huomenna. Nuorempi menee viidennelle ja vanhempi aloittaa yläkoulun. Poikia koulunalku ei oikein tunnu hetkauttavan suuntaan tai toiseen. Se on hyvä, sillä minua vanhemman yläkouluun meno hivenen ahdistaa. Oma yläasteaikani ei ollut mitenkään erityisen miellyttävää aikaa ja jotenkin pelottaa pojan puolesta. Poika on toisaalta paljon reippaampi ja sosiaalisempi kuin itse olin hänen ikäisenään. Mutta sekin voi kääntyä haitaksi. Uskon oikeastaan kaiken menevän ihan hyvin, mutta omat muistot kummittelevat taustalla.

Väsyttää. Pitäisi yrittää nukkua. Olen jotenkin ylikierroksilla. Viime yönäkin uni jäi väsymyksestä huolimatta liian lyhyeksi. Kissa karkasi illalla mummilta ovenraosta ulos. Kissa nautti ilmiselvästi karkureissusta pimeässä ja lämpimässä illassa. Onneksi se ei lähtenyt pihapiiriä kauemmaksi. Sain sen vihdoin yhden jälkeen houkuteltua terassille ja napattua kiinni. Aamulla herätys oli kesäaamuja aikaisemmin huomisen koulunalun vuoksi. Päivällä kävin asioita hoitamassa useassa paikassa, joten edes päivätorkkuihin ei ollut mahdollisuutta. Olen jo jonkun aikaa pojille jankuttanut vuorokausirytmin aikaistamisesta. Näköjään en itsekään ole siinä kovin hyvin onnistunut. Nuorempi onneksi on jo nukkunut pitkän aikaa. Vanhempikin vetäytyi huoneeseensa hyvissä ajoin, mutta nukkumisesta en tiedä. Toivottavasti saan huomisaamuna pojat heräteltyä kohtuullisin ponnisteluin. Ja toivottavasti saan itsekin nukuttua ja herättyä hyvin.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Lomalta paluu


Torstaina illalla palasimme kymmenen päivää kestäneeltä kotimaan reissulta. Kävimme vanhempieni luona Tampereella, mummulassa Vilppulassa ja toisen siskoni luona Karkkilassa, josta teimme myös päivän retken Helsinkiin toisen siskoni luo. Oli mukava reissu, mutta oli ihan mukava tulla myös kotiin. Sukulaisia oli mukava nähdä ja viettää yhteistä aikaa. Kävimme myös Särkänniemessä vanhemman pojan kanssa. Nuorempi ei halunnut lähteä. Äidin kanssa kävin asuntomessuilla ja siskojen kanssa kävimme Korkeasaaressa. Ihmisiä ja tapahtumia on taas pitkäksi aikaa ihan tarpeeksi.


Pojilla alkaa huomenna viimeinen täysi lomaviikko. Minäkin olen tänä kesänä tuntenut olevani lomalla. Mieliala on pysynyt ihan hyvänä suurimman osan ajasta ja ajatukset ovat pysyneet hyvin kasassa. En ole stressannut tulevaisuuttakaan kovin paljon.

Päivärytmiä pitää alkaa siirtää talviasetuksille. Varsinkin vanhemmalla pojalla tuntuu nukkumaanmenoaika siirtyneen varsin myöhäiseksi. Pojille pitäisi myös hankkia uutta vaatetta ja isommat kengät kummallekin. Varsinaisia koulutarvikkeita heille ei kuulemma tarvitse ostaa. Reputkin ovat vielä ihan hyvät. Vaatteissa on kyllä rahanmenoa ihan tarpeeksi. Itselleni tuskin pystyn mitään nyt hankkimaan.

Siskon kissa viihtyi meidän laukuissamme.
Oma opiskeluni alkaa syyskuun alussa. Pikkuisen jännittää. Perjantaina kävin Typissä työvoimaohjaajani luona. Toiveissa olisi saada opintoihin sitä omaehtoisen koulutuksen tukea. Toivon sitä todella, mutta olen päättänyt lähteä kouluun vaikka en sitä saisikaan. Raha olisi entistä tiukemmassa, mutta ilman nykyisen kaltainen tilanne ei johda yhtään mihinkään. Koulutuksen avulla voisi olla edes jotain mahdollisuutta muuttaa sitä.


maanantai 23. heinäkuuta 2012

Kesäelämää


Kesäelämää ovat:
  • lapset kavereineen
  • laiskat päivät mökillä
  • siskot
  • valvotut yöt ja kiireettömät aamut
  • festarivieraat
  • kirjat
  • pyöräily jokirannassa
  • mattopyykki
  • mansikkalaatikko torilta
  • rippijuhlat
  • reissaaminen
  • vesisade
  • hiki
  • kahvihetki terassilla
  • kissan kanssa ulkoilu
  • värit ja siveltimet pitkästä aikaa

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Jotain ihan muuta


Olen viikon verran pyöritellyt tätä asiaa mielessäni. Olen saanut opiskelupaikan. Tai oikeastaan kaksi. Toiseen jo lähetin kielteisen päätöksen oppilaspaikan vastaanottamisesta. Toiseen en ole vielä myönteistä laittanut, mutta tulen sen tekemään.

En oikein osaa iloita. Pelottaa liikaa. Takanani on monenlaisia koulutuksia, monenlaisia kokemuksia. Viimeksi tein väärän valinnan. Aloin opisella alaa, joka paljastui minulle vähemmän sopivaksi. Elämäntilanne oli silloin muutenkin raskas ja vaikeudet opinnoissa kaiken muun lisäksi johtivat vaikeaan masennukseen. Pitkään ajattelin jatkavani opintoja olon kohennuttua, mutta loppujen lopuksi jätin ne kesken. Keskeyttäminen oli valtava helpotus.

Koen olevani voimavarojen suhteen aika vahvoilla nyt. Elämäntilannekin on huomattavasti helpompi. Silti epäilyttää. Jaksanko minä? Onko minusta opiskelemaan? Entäs tämä ala? Riittävätkö rahat? Pystynkö keskittymään opiskeluun tarpeeksi? Entäs jos...

Toisaalta pyörittelen järkisyitä. Osaan varautua opintoihin ja osaan huolehtia itsestäni paremmin. Pojatkin ovat isompia eivätkä tarvitse niin paljon kokoaikaista huomiota. Nykyinen, virallinen ammattini ei työllistä. Tavoittelemiani hommia olen tehnyt ja niissä viihtynyt, mutta sillä alalla painotetaan koulutusta. Kyllä minusta on tähän.

Silti pelottaa. Kaikki uusi ja outo pelottaa aina ensin.

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kiireistä aikaa


Juhannus meni ihan mukavasti. Olimme poikien kanssa mökillä. Kävimme läheisen kotiseutumuseon juhannusjuhlissa, jossa näimme hienon kokon. Juhannuspäivänä mökille tuli muitakin sukulaisia. Paistoimme muurinpohjalettuja porukalla. Hyttysiä oli onneksi vähemmän kuin odotin.


Alkuviikolla jatkoin varaston raivausprojektia ja tyhjensin vaatehuonetta. Autotallissa on jo monta mustaa jätesäkillistä odottamassa kaatopaikalle vientiä. Rikkinäisiä kodinkoneita vein keräykseen. Pitäisi saada varattua kirpputoripaikka ja laittaa myyntikuntoista tavaraa sitä kautta eteenpäin. Iso varastotila on houkuttanut laittamaan sinne kaiken mahdollisen ja nyt romun läpikäyminen on turhauttavan suuri homma.


Vanhempani olivat muutaman päivän pikavisiitillä. Vaihtelu oli tervetullutta. Pienessäkin ajassa ehti tehdä kaikenlaista. Pelasimme mölkkyä ja minigolfia, kävimme torilla ja kävelyllä. Eilen teimme retken Valamoon. Valamossa käyntiä on varsinkin äidin kanssa suunniteltu vuosia. Hän ei ollut siellä aikaisemmin käynyt kuten me muut. Hieno reissu.


Vieraat lähtivät tänään. Huomenna lähtevät myös samassa talossa asuvan poikien isomummin luota tämän tytär miehensä kanssa. Elämä palautuu taas hieman rauhallisempaan uomaansa. Pikkusiskoni ovat tulossa käymään muutaman viikon kuluttua eli jotain on vielä odotettavissa.


maanantai 18. kesäkuuta 2012

Pieniä iloja


Tänään oli viimeinen kalenteriin merkitty pakollinen meno pitkään aikaan. Kävin vanhemman pojan kanssa seiskaluokalle menevien terveystarkastuksessa. Se meni ihan mukavasti. Terveydenhoitaja vaikutti asialliselta ja mukavalta. Hauskinta minusta oli päästä kurkistamaan pojan tulevaan kouluun. Nuoremmalla puolestaan oli hammaslääkäri. Poika on saamassa syksyllä hammasraudat ja kävimme alustavassa tarkastuksessa, röntgenissä ja muottien otossa.

Olo on hieman outo, kun ei ole mitään erityistä mitä odottaa. Ei kiinnekohtaa ajatuksille, aikaa vain olla.

Minulla oli viime viikolla syntymäpäivä. Se sai taas miettimään omaa ikää. Nyt ei kuitenkaan tuntunut mitenkään pahalle. Kai sitä on jo oppinut hyväksymään ettei enää ole ihan nuori. Ja nykyisin pystyn jo ajattelemaan tulevaisuudella olevan jotain minullekin vielä varattuna, enkä murehdi kaikkia menetettyjä mahdollisuuksia.

Nautin kesästä. Vielä ei ole ollut tukalan kuuma, sadetta ja paistetta on ollut sopivasti.

En jaksa aktivoida itseäni. Laiskottelen.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kesä


Viime viikkoina on tapahtunut kaikenlaista. Kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, kun aika on mennyt touhutessa.

Pojilla oli aika tiukkaa koulussa viimeisinä viikkoina. Kokeita oli paljon samoin kuin kaikkea muutakin puuhaa. Vanhempi kävi tutustumassa yläkouluun ja on nyt seiskaluokan suhteen ihan odottavalla mielellä. Minäkin pääsin kuudesluokkalaisen vanhempana kevätjuhlaan. Odotin liikuttuvani enemmän kuin nyt liikutuin. Juhla oli kuitenkin ihan mukava.

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna kävin vanhemman pojan kanssa Helsingissä Prodigyn keikalla. Poika oli ihan täpinöissään. Minä en erityisemmin kyseisestä musiikkityylistä pidä, mutta kokemuksena oli mielenkiintoinen. Oli myös tosi mukava yli kymmenen vuoden tauon jälkeen käydä jossain keikalla. Onneksi meillä on pääkaupunkiseudulla sukulaisia, jotka majoittivat ja kuljettivat meitä paikasta toiseen. Muuten reissu olisi tullut taloudellisesti liian kalliiksi.

Helsingistä tultua ennätin hätäisesti purkaa matkalaukun, kun lähdimme Tampereelle. Nuorin setäni täytti 50 ja piti melko pienimuotoiset juhlat. Epäröin lähtöä pitkään, mutta onneksi lähdimme. Oli mukava tavata sukulaisia pitkästä aikaa. Isoin ilo oli tietysti molempien siskojen ja vanhempieni tapaaminen. Olisin mielelläni ollut Tampereella pidempäänkin, mutta pakko oli tulla kotiin jo tiistaina.

Matkan vuoksi pojilla oli jäänyt viimeinen koulupäivä ja todistusten jako väliin. Todistukset olivat tulleet postissa tiistaina. Kummallakin pojalla oli ihan kohtuullinen todistus. Olin tyytyväinen.

Keskiviikkona minulle oli sitten ne pääsykokeet, joihin olin lukenut vaihtelevalla innolla koko toukokuun. Kokeet olivat melko vaikeat. Lopputuloksesta en tiedä, mutta yritys ainakin oli ihan hyvä. Laitoin myös erääseen toiseen koulutukseen hakupaperit ja niihin liittyen olen menossa maanantaina haastatteluun. Vaikuttaa ihan lupaavalta.

Eilen oli nuoremmalla pojalla käynti keskussairaalassa lastenneurologilla. Edellisestä neurologilla käynnistä olikin lääkäripulan vuoksi jo useampi vuosi. Asiat ovat nyt niin hyvin, että meidän ei tarvitse siellä enää seurannassa käydä. Ihanaa, kun yksi lääkärikäynti jää seurannasta pois.

Eilen tajusin lääkärikäynnin jälkeen, että kesä on saapunut. Haastattelukutsu piristi vielä mieltä.

Tänään en tehnyt mitään erityistä. Pyykinpesua, kaupassa käyntiä, ruuanlaittoa. Nuoremmalla pojalla on kaveri yökylässä. Aloin illalla neuloa myssyä heinäkuussa syntyvälle serkun vauvalle. Huomenna olemme menossa suvun kesämökille viikonlopuksi.

On jotenkin mukava olo.




lauantai 19. toukokuuta 2012

Kysymyksiä ja vastauksia



Olen virunut muutaman päivän tosi inhottavan nuhan ja kuumeen kourissa. Potiessa meni kevään ensimmäinen hellepäiväkin ohi. Tänään on ensimmäinen päivä, kun tunnen ajatusten taas kulkevan.

Sain Matkattaren blogista joku aika sitten haasteen. Tarkoitus on vastata yhteentoista kysymykseen ja keksiä itse uudet yksitoista kysymystä eteenpäin välitettäväksi. Joten tässäpä ensin nämä vastaukset.

1. Mikä on unelma-ammattisi tai oletko jo siinä?
  • Minulla ei ikinä ole ollut mitään selkeää haaveammattia. Siksipä kaikenlaisia ammatteja on tullut kokeiltua ja jotain uutta taas ajattelen. Selkeä haaveammatti olisi kyllä helpottanut valintoja monessa paikassa.
2. Mikä on mieluisin harrastuksesi?
  • Lukeminen ja käsityöt
3. Jos voittaisit matkan minne ikinä haluaisit, missä se olisi?
  • Olen pitkään halunnut käydä Islannissa. Toinen kiinnostava paikka olisi Australia.
4. Oletko ollut koskaan ennustajalla? Jos et, haluaisitko mennä?
  • En ole. En usko myöskään meneväni.
5. Mikä on mieleenpainuvin elokuva minkä olet nähnyt?
  • Paljon hyviä elokuvia olen nähnyt, enkä osaa sanoa yhtä. Tällä hetkellä mielessäni kummittelee useampikin elokuva, jotka haluaisin nähdä uudelleen. Huviretki hirttopaikalle, Taivaalliset olennot tai Suklaata ihollasi.
6. Kuinka vanhaksi haluaisit elää jos saisit päättää?
  • 75v voisi olla riittävästi.
7. Minkä taidon vielä haluaisit opetella?
  • Kirjansidonnan
8. Lähtisitkö avaruusmatkalle jos olisi mahdollisuus?
  • Lähtisin.
9. Oletko enemmän kissa- vai koiraihminen?
  • Kissaihminen. Olen koirille vähän allerginen ja pikkuisen pelkäänkin niitä.
10. Millaista vapaaehtoistyötä olisit valmis tekemään?
  • Vapaaehtoistyötä olen monesti miettinyt. En vain ole vielä saanut ryhdyttyä käytännön toimiin. Jotain lapsiin ja nuoriin liittyvää, ehkä.
11. Onko sinulta koskaan varastettu mitään?
  • Kaksi polkupyörää ja jotain muut pientä.
Ja sitten kysymyksiä:
  1. Luetko mielelläsi?
  2. Minkä ikäinen olet varhaisimmissa lapsuusmuistoissasi?
  3. Monessako asunnossa olet asunut elämäsi aikana?
  4. Monellako paikkakunnalla olet asunut?
  5. Lempiruokasi ja osaatko itse valmistaa sitä?
  6. Mistä aistista olisit pakon edessä valmis luopumaan?
  7. Mistä aistista et ainakaan haluaisi luopua?
  8. Lempivuodenaikasi?
  9. Suosikkivuorokaudenaikasi?
  10. Oletko ikinä miettinyt millaista olisi, jos olisit toista sukupuolta kuin nyt olet?
  11. Oletko allerginen millekään?
Kysymykset pitäisi suunnata joillekin tietyille henkilöille. Näihin voi kuitenkin vastata jokainen joka haluaa.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Arkista menoa



Äitienpäivästä on selvitty. Poikien ollessa pienempiä sitä tuli vietettyä kotonakin enemmän. Nyt sain pojilta koulussa tehdyt kortit ja se oli siinä. Kävimme tervehtimässä poikien isomummia ja mummia. Isomummin luona käynti tuntui enemmän velvollisuudelta. Anoppilassa oli ihan mukava käydä. Loppupäivän vietimmekin kolmistaan kotona kaikessa rauhassa. Tunnelma oli ihan leppoisa.

En ole koskaan viettänyt äitienpäivää mitenkään suurisuuntaisesti. Lapsuudenkodissanikaan se ei ollut tapana. Toki me sisarukset muistimme äitiä, mutta en muista meidän käyneen missään syömässä tai hankkineen kallita lahjoja. Aikuisena äidin muistaminen on jatkunut pienimuotoisena. Omien lasten syntymän jälkeen äitienpäivään tuli tietysti muutos oman äitiyden myötä. Lasten tekemät kortit ja lahjat ovat aivan ihania. Mies tietysti muisti jotenkin, mutta mitään erityisempiä omia perinteitä meille ei ennättänyt muodostua. Miehen kuoleman jälkeen äitienpäivä on minulle ollut enemmän sitä, että huolehdin poikien muistamisesta mummoille. Äitienpäivä-äitiyteen kuuluu, jotenkin sellainen ydinperhemeininki, josta tunnen olevani ulkopuolinen. Välillä nämä tälläiset juhlapäivät ovat ahdistaneet aika kovasti. Onneksi osaan nykyään suhtautua niihin paremmin.

Olen taas saanut itseni lenkille. Viime viikolla tein pihalla kaikenlaisia kevättöitä, enkä juuri liikkunut edempänä. Kävellessä on hyvä seurata luonnon vihertymistä ja samalla ajatus kulkee jotenkin vapaammin. Kameraa ole kuljettanut myös mukana. Vanhempi poika nauraa valokuvilleni. Niissä kun on aina vain puita ja maisemia. Kuvaaminen on kuitenkin kivaa ja samalla se innostaa myös lähtemään liikkeelle.

Pojat laskivat tänään, että koula on jäljellä enää 14 päivää. Kesäloma alkaa jo kummitella ajatuksissa, mutta vielä pitäisi jaksaa kouluunkin panostaa. Kokeita on kummallakin vielä jäljellä. Vanhemmalla on myös ensi viikolla yläkouluun tutustuminen. Minä yritän kannustaa poikia jaksamaan vielä nämä viimeiset viikot. Samalla kuitenkin suunnittelen itsekin kesää.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Kevättä


Kevät alkaa olla siinä nautinnollisessa vaiheessa. Lumet ovat enimmäkseen sulaneet ja kaikenlaista vihreää työntyy maasta näkyville. Puissa silmut ovat turvonneet ja näyttää siltä että lehdet puhkeavat millä hetkellä hyvänsä.

Kurssi loppui viime viikolla. Vappuaattona kävimme retkellä Kolilla. Keskiviikkona olikin sitten enää jäljellä palautteen saaminen, todistusten jako ja kakkukahvit. Minulla oli hivenen haikea olo. Tykkäsin kurssilla olosta, ihmisistä siellä ja ennenkaikkea tunteesta, että joka päivä on joku paikka minne mennä. Torstaina kävin työvoimaohjaajani puheilla Typissä. Puhuimme tulevaisuuden suunnitelmista. Olen hakenut opiskelemaan. Toivon tietysti pääseväni, mutta jos en niin yritän syksyllä löytää jonkun työharjoittelupaikan. En halua jäädä enää pelkästään kotiin, kun kerran olen itseni saanut sängynpohjalta ylös. Kesäksi en kuitenkaan mitään halua. Yritän nauttia siitä ja keksiä poikien kanssa kaikkea mukavaa tekemistä.

Tänään olen pessyt ikkunoita ja haravoinut pihaa. Pääsykokeisiin pitäisi myös lukea. Vanhemmalla pojalla oli kavereita ja nuorempaa piti auttaa läksyissä. Elämä kulkee eteenpäin. Kestää kuitenkin hetken ennenkuin totun taas tähän irtonaiseen olotilaan.


sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Pieniä iloja



Nyt oli pitkästä aikaa mukava ja rauhallinen viikonloppu. Ei vieraita talossa, paitsi poikien kavereita jonkun aikaa. Emme myöskään itse olleet käymässä missään. Ei tarvinnut olla sosiaalinen. Sain kaikessa rauhassa istua sohvannurkassa lukemassa. Pojatkin olivat melko rauhallisesti yhdessä.

Viikolla minua vaivannut inha nuha alkaa olla ohi. Yskittää vielä ja nenäliinoja kuluu, mutta ajatus kulkee taas.

Lumi on hävinnyt pihasta tällä viikolla aika vauhdilla. Nyt jo minäkin osaan innostua kevään tulosta. Oikein tarkkaan katsoessa kukkapenkistä kurkisti skillan alkuja. Kissakin innostui pihalla olosya pitkästä aikaa ja olimme ulkona ainakin parikymmentä minuuttia aikaisempien pienten piipahdusten sijaan. Keskitalvella kissa ei halunnut ollenkaan ulos. Nyt kiersimme tonttia ja tutkimme lumen alta paljastunutta maata. Musta katseli terijoen salavaa harkiten puuhun kiipeämistä.

Vanhempi poika aloitti tänään grillikauden. Poika innostui viime kesänä grillaamisesta ja on nytkin puhunut jo pidemmän aikaa grillamisesta. Sanoin, että voisimme jotain grillata, jos poika putsaisi grillin talven jäljiltä. Poikahan puhdisti ja me nautimme kauden ensimmäiset grillimakkarat, tosin vielä sisällä.

Olen muutaman päivän hehkuttanut mielessäni uusia farkkujani. En ole ikinä ollut mitenkään erityisen kiinnostunut vaatteista ja viime vuosina vielä vähemmän. Lääkkeet ja liikkumattomuus saivat muutama vuosi sitten painoni nousemaan. Vähän normikokoja isompien vaatteiden hankinta ja löytäminen on joskus hieman työlästä. Kun kiinnostus vaatteisiin oli jo ennenkin vähäistä niin nyt se on ollut vieläkin vähäisempää. Poikien vaatehankinnat ovat olleet etusijalla ja minä olen itselleni hankkinut uusia vaatteita tosi vähän. Jotenkin minulla on ollut myös ajatus siitä, että laihtuisin ja sitten hankkisin uusia vaatteita. Nyt kuitenkin molemman farkkuni olivat niin huonkuntoisia, että minun oli pakko hommata uudet. Täytyy myöntää, että kyllä tuntuu hyvältä kun on housut, jotka ovat paitsi sopivan kokoiset niin myös istuvat. Nämä eivät roiku, valu tai purista. Vyötärö on oikealla korkeudella eikä istuessa rullaudu ärsyttävästi.

Tämä tyytyväisyys saa minut toivottavasti antamaan arvoa myös itselleni, panostamaan myös itseeni.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Mietityttää


Kurssia ei ole enää kovin montaa viikkoa jäljellä. Sen jälkeinen elämä on alkanut pikkuhiljaa mietityttää. Tällä hetkellä olen työharjoittelussa koululla tehden lähinnä kaikenlaisia toimistohommia. Se on ihan kivaa ja mieleistä, mutta olisin halunnut niitä hommia tekemään jonnekin muualle. Olisi voinut olla enemmän hyötyä.

Oppisopimuspaikasta tuli alkuviikosta tieto, etten päässyt edes jatkohaastatteluun. Kirpaisi pienesti. En edes kunnolla uskaltanut haaveilla siitä, mutta se olisi ollut ihan unelmapaikka. Muutamaan opiskelupaikkaan olen myös laittanut papereita vetämään. Ihan oikeasta työpaikasta en voi edes unelmoida. Ei näillä koulutuksilla ja työkokemuksilla.

Vanha juttu on, ettei työpaikkaa saa ilman kokemusta. Eikä edes työharjoitteluun tunnu pääsevän, jos ei jo osaa hommaa täydellisesti ennestään. Opiskelupaikkaankin pitäisi olla alakohtaista työkokemusta. Vaihda siinä sitten alaa.

Minulla on ihan liikaa aukkoja työhistoriassa. Liikaa kotiäitivuosia, työttömyyttä, sairautta ja pieleen mennyttä ammatinvalintaa. Tiedän, että minusta vielä olisi johonkin, mutta en tiedä miten pystyisin sen näyttämään.

Tulevaisuus ahdistaa. En haluaisi joutua taas pakonomaisesti etsimään jotain olopaikkaa itselleni. Tämä kurssilla olo on ollut eräänlainen hengähdystauko. Toisaalta on saanut keskittyä omiin ajatuksiinsa ja vahvuuksiinsa ja toisaalta on ollut jotenkin huoletonta tietää että on joku paikka mihin aamulla lähteä. Säännöllinen kotoa lähteminen ja viikkorytmi tuntuu mukavalle. En haluaisi enää jumittua kotiin neljän seinän sisälle ja höperöityä entisestään.

Pitäisi pystyä suunnittelemaan tulevaisuutta. Minä vain en pysty. Jalkojeni alta on kiskaistu matto liian monta kertaa. En enää osaa luottaa tai haaveilla.

Nyt haluaisin vain, että tulisi kesä ja pääsisin yksin hetkeksi jonnekin missä ei tarvitsisi täyttää kenenkään odotuksia eikä kukaan kyselisi tai vaatisi mitään. Saisi olla lämmössä ja hiljaisuudessa, kuunnella heinäsirkan siritystä ja kosken kaukaista kuohuntaa.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Kepeät mullat


Olen ollut tämän viikon melko surullisissa tunnelmissa. Äiti kertoi puhelimessa maanantai-iltana vanhimman veljensä kuolleen. Eno oli hirttänyt itsensä. Kukaan ei ollut voinut etukäteen aavistaa enon tekevän tälläistä.

En ollut mitenkään läheinen enoni kanssa. Mielleeni hän jäi mukavana, herkkänä ja taiteellisena miehenä. Mietin tietenkin syytä tekoon. Tunnen myötätuntoa enon vaimoa ja serkkujani kohtaan. Ymmärrän myös äidin ja hänen sisaruksiensa järkytyksen. Toisaalta myös pystyn ymmärtämään enon tekemän ratkaisun. Joskus ihminen on niin tiukoilla ettei enää näe muuta ratkaisua kuin tappaa itsensä.

Oman masennukseni pahimmassa vaiheessa olin itsekin valmis tekemään sen. Jos lapsia ei olisi ollut, ei minuakaan enää olisi tässä. En halunnut poikien kokevan toisenkin vanhemman menetystä. Kauheimmissa ajatuksissani oli viedä pojat mukanani. Onneksi sain jostain voimaa olla tekemättä mitään. Nyt olen onnellinen, että olen hengissä. Vaikka tämä elämä ei aina niin kaksista olekaan niin haluan elää sen.

Tänään puhuin taas äidin kanssa puhelimessa. Eno oli jättänyt jälkeensä kirjeen, jossa selitti syitä tekoonsa. Oli jotenkin helpottavaa kuulla jotenkin käsitettävissä oleva syy itsemurhaan. Varmasti lähiomaisille vielä helpottavampaa.  Kuolema ei kuitenkaan ikinä ole mikään pikkujuttu.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Palmusunnuntai

Musta auttaa.

Tänään oli sitten viimeinen pääsiäinen, jolloin meidän pojat kävivät virpomassa. Touhu on ollut jo aika väkinäistä useamman, mutta olen pitänyt kiinni perinteestä mummin ja isomummin vuoksi. Varsinkin isomummilla on kovat odotukset siitä, että kaikki pitäisi mennä aina perinteiden mukaan. Vanhemman pojan ollessa paljon pienempi meinasi meiltä kerran jäädä virpominen suorittamatta ja tästä seurasi sellainen sota, että olen sen jälkeen pitänyt huolen virpomisesta. Nyt en enää jaksa. Tämä päivä oli tarpeeksi.

Virpominen on minulle jotenkin vieras perinne. Olen kotoisin Tampereelta eikä minun lapsuuden perheessäni ollut tapana virpoa. Kävin kyllä joinakin vuosina virpomassa kavereiden kanssa naapurustossa. Tietysti noita-asuissa. Koulussa ei kuitenkaan askarreltu mitään virpovitsoja vaan muita pääsiäiskoristeita. Meillä myös kävi virpojia, ainakin myöhempinä vuosina, ja heille oli varattu jotain pientä. Tänne Itä-Suomeen muutettuani olin yllättynyt siitä, miten vakava perinne virpominen täällä on. Noita-asuja paheksutaan lehdissä, enkä niitä kyllä ole nähnytkään. Naapureiden sijaan virpominen tuntuu keskittyvän enemmän perhepiiriin. Virpomisen uskonnollisista juurista puhutaan paljon.

Tällä hetkellä koko pääsiäinen perinteineen herättää minussa lähinnä ärtymystä. En ole erityisen uskonnollinen ihminen enkä jaksa innostua ulkoisista merkeistä kuten koristelusta. On minulla sentään lautasellinen ohraa kasvamassa, mutta se taitaakin jäädä ainoaksi koristeeksi tänä vuonna. Poikien ollessa pienempiä oli koristeluista ja kaikista perinteisistä jutuista helpompi innostua.

Muuten olen yrttänyt raivata vaatehuonetta ja laitella viimeisiä tauluja ym. paikoilleen syksyisen remontin jäljiltä. Vaatehuone on ollut melkoisen kaaoksen vallassa. En ole jaksanut käydä omia vaatteitani läpi pitkään aikaan. Siellä oli paljon epäsopivia tai huonoksi menneitä vaatteita, jotka on nyt pistetty pois. Poikien vaatteissa oli myös paljon pieneksi menneitä. Eilen vein SPR:n Konttiin muutaman kassillisen, osa päätyy ihan roskiin ja osan vien alakerran varastoon tarkoituksena saada aikaiseksi kirpputoripaikan pitäminen. Saa nähdä miten saan sen aikaiseksi. Meillä olisi kyllä aivan älyttömästi kierrätettävää tavaraa, kun vain saisi ryhdyttyä toimeen. Tässä talossa on liian paljon varastotilaa alakerrassa ja on liian helppoa vain siirtää kaikki sinne.




keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Josko tämä


En ole vieläkään onnistunut saamaan työharjoittelupaikkaa. Pikkuhiljaa tuntuu siltä, ettei mun huumorintaju enää riitä. Toisaalta ymmärrän myös työnantajaa, jolla ei ole mahdollisuutta harjoittelijaa ottaa, mutta jatkuva soittaminen ja torjutuksi tuleminen kyllä syö naista. Varsinkin kun lähtökohtana ollut itsetunto on ollut jo ennestään varsin matalalla. Minut on jossain vaiheessa painettu niin alas, etten pysty uskomaan itseeni.

Välillä mietin jo sitäkin, että etsisin harjoittelupaikkaa alalta, jonka jo hallitsisin. Haluan kuitenkin käyttää tämän mahdollisuuden kokeilla jotain ihan muuta.


Kurssimurheita lukuunottamatta olen tällä hetkellä ihan mukavassa mielentilassa. Olen onnistunut kotona irrottautumaan soittoahdistuksesta ja keskittymään muuhun elämään. Viikonloppuna kaivoin ompelukoneen esille pitkästä aikaa ja ompelin jotain muutakin kuin korjausompelua. Sunnuntaina kävin yksin Botaniassa (kasvitieteellinen puutarha) ja jäällä kävelemässä. Oli hienoa. Yritin houkutella poikia mukaan, mutta kaverit veivät voiton äidistä. Sain lähdettyä yksinkin liikkeelle, mihin olen tyytyväinen. Alkuviikkokin on sujunut melko rauhallisissa merkeissä.

Ja huomenna taas uusia puheluita.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Perjantai


Kylläpä taas tympäisee. En ole aikoihin saanut edes kirjoitettua mitään. Suurin syy tympimiseen lienee se, etten vieläkään ole löytänyt itselleni sitä työharjoittelupaikkaa. Yritystä on ollut, mutta vielä en ole soitoillani osunut sellaiseen paikkaan, jossa voitaisiin työharjoittelija ottaa. Varsinkaan kaltaiseni ihminen, joka ei jo valmiiksi hommaa osaa. Enkä jaksa varmasti riittävän tarmokkaasti soitella. Joudun ensin ennen jokaista puhelua psyykkaamaan itseni tarpeeksi rohkeaksi soittamaan ja puhelun jälkeen taas kokoamaan itseni soiton jäljiltä.

Ihmisten kevätinnostus ärsyttää myös. En pidä tästä vuodenajasta. Talveen oli jo tottunut ja jopa pystynyt nauttimaan siitä lisääntyneen valon myötä. Sitten tulee alkukevät. Lumi sulaa. On joko loskaa ja märkää tai kaikki paikat jäätikköä. Ei tiedä miten pukisi päälleen, kun aamulla palelee ja päivällä on kuuma. Ulkona on rumaa. Kaikki lumen alle hautautunut törky paljastuu vähitellen. Lumen vähetessä tulee kura ja rapa. Pystyn nauttimaan keväästä vasta huhti-toukokuun vaihteesta, kun jo voi seurata luonnon vihertymistä.

Yritän keksiä jotain positiivista. Uskalsin lähettää hakupaperin yhteen oppisopimuspaikkaan, johon ihan oikeasti haluaisin. En uskalla edes haaveilla siitä mitään, mutta olen todella ylpeä siitä että sain sen tehtyä. Kai pohjalukemissa ollut itseluottamus on jollain lailla palaamassa.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Kevättä


Viime viikon flunssasta on toivuttu. Nuorempi poika vielä yskii aika tavalla, mutta muuten on hänkin jo pirteämpi. Pojilla on tällä viikolla hiihtoloma ja pelkäsin jo, että se menee kokonaan sairastaessa. Isä tuli muutamaksi päiväksi tänne. Ihan mukavaa. Ja onpahan pojillakin jotain muutakin tekemistä kuin koneen ääressä istumista minun ollessa kurssilla.

Kurssilla on edelleen ihan mukavaa. Tällä viikolla on vääännetty mm. ansioluetteloita ja työhakemuksia. Onneksi niitäkin on joskus tullut väännettyä, etteivät ne tunnu niin hankalilta. Kurssiin kuuluu myös työharjoittelu. Sen hakeminen sen sijaan tuntuu vaikealta. En ymmärrä mikä siinä puhelimella soittamisessa ja asian hoitamisessa voi olla niin vaikeaa. Mutta se on. 

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Ikävystyttää


Perjantaista lähtien olo on ollut tukkoinen, nenä vuotaa, yskittää ja joka paikkaa kolottaa. Kuumetta ei kuitenkaan ole. Olen ottanut särkylääkkeitä, joilla olo on pysynyt kohtuullisena. Mitään ei kuitenkaan jaksa tehdä eikä mikään innosta.

Olen kyllästynyt lumeen ja talveen. Inhoan liukkautta ja kylmää. Viikolla olin huomaavinani jotain keväänmerkkejä, mutta nyt tuntuu ettei talvi lopu ikinä.

Nuoremmalla on ensi viikolla syntymäpäivät. Pitäisi keksiä joku kiva lahja ja järjestää kahvittelu mummeille ja kummeille. Onneksi poika ei ole enää innostunut mistään kaverisynttäreistä.

Toivottavasti tämä olo alkaisi pikkuhiljaa kohentua. En jaksa itseäni nyt.


tiistai 21. helmikuuta 2012

Aamut


Kurssia on käyty jo reilut kaksi viikkoa. Tietty rytmi tuntuu löytyneen. Ensimmäisinä päivinä olin aika väsynyt päivän jälkeen,  mutta laitoin sen alkujännityksen piikkiin.

Ongelman muodostavat aamut. Olemme kaikki kolme aika iltapainotteisia ihmisiä ja aamulla uni maistuisi itse kullekin. Olen yrittänyt nyt hieman aikaistaa omaa ylösnousuani. Kuntouttava työ alkoi myöhemmin aamupäivällä ja sain hyvin laitettua pojat koulutielle ja silti vielä hengähtää ennen omaa lähtöäni.

Nyt kurssilla pitää olla joka aamu klo 8.15. Kävellen, jos olen liikkeellä, pitää kotoa lähteä varttia vaille kahdeksan. Sitä ennen pitää ehtiä syödä, herättää pojat, laittaa itsensä lähtökuntoon, ruokkia kissat, herättää pojat, tehdä eväät ja varmistaa, että pojilla on kaikki tarvittava mukana ja vielä kerran herättää pojat ja katsoa, että ne varmasti nousevat ja jopa söisivät jotain ennen kouluunlähtöä.

Ehtimisen kanssa tekee joskus tiukkaa. Itseni kyllä saan lähtökuntoon, mutta poikien ylös kiskominen on joskus tosi työlästä. Oman aikatauluni osaan aika hyvin ohjelmoida, mutta pienet asiat kuten luistimensuojien etsiminen voivat saada koko systeemin romahtamaan.

En pidä aamuista. Mutta olen jotenkin oppinut sietämään niitä.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Teinielämää


Pojat olivat koko päivän toistensa kimpussa. Syödessä toinen kuulemma maiskutti ja kun siitä huomautettiin oli kohta molemminpuolinen huuto valmis sa sitten paukkuivatkin jo ovet. Välillä on huudatettu musiikkia niin että koko talo tärisee. Toista on nimitelty kaikin mahdollisin tavoin. On haukuttu toisen tekemiset, kaverit ja fyysiset ja psyykkiset ominaisuudet. On tapeltu telkkarin kaukosäätimen hallinnasta ja kaikesta muusta mahdollisesta.

Nuorempi oli pari tuntia kaverinsa luona ja talossa oli silloin pieni rauhallinen hetki.

Vanhemmalla olisi tarvetta jos jonkinlaiselle tavaralle. Nyt pitäisi saada uudet, omat stereot. Ja kuulokkeet. Ja uusi peliohjain pleikalle. Ja uusia pelejä. Ja merkkihuppari. Ja limpparia ja sipsejä kaupasta. Ja yhtä sun muuta toistakin. Ja kun minä sanon, ettei nyt ole rahaa tai että jotain voisi saada synttärilahjaksi kuukauden kuluttua niin tuloksena on lähinnä mökötystä ja lisää ovien paiskomista.

Olen totaalisen kyllästynyt tälläiseen. En jaksa olla koko ajan selvittämässä poikien välejä, patistamassa kotitöiden ja läksyjen pariin ja olemaan tyhmä.

Toisaalta ei voi olla muistelematta omaa nuoruuttaan. Niin samaa. Toisaalta. Niin materian perään en ollut, mutta aikakin oli eri. Samoin muistan itsekin melkoisia tappeluita siskojeni kanssa. Kielenkäyttö oli vähän siistimpää, mutta kyllä mekin osasimme toistemme kipupisteet löytää. Myös tunteisiin pystyn jotenkin samaistumaan. Myönnän, että varsinkin nuorempi osaa olla todella ärsyttävä. Mutta ei se kyllä myöskään helpota omaa ärsytystä.

Onneksi kaikki päivät eivät ole niinkuin tämä oli.



sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Liikunnasta ja vähän muustakin


Voisin kirjoitaa pitkän jutun omasta monimutkaisesta suhteestani liikuntaan. Vaikeasta masennuksesta jotenkuten toipuneena en voinut olla aamulla huomaamatta tätä uutista. Toivottavasti sen huomasivat myös ne ihmiset, jotka tyrkyttivät minulle liikuntaa ainoana oikeana lääkkeenä masennukseen. Muita keinojahan ovat tietysti työn teko ja se että ottaisi vain itseään niskasta kiinni ja ryhdistyisi. (Missään tapauksessa ei pidä jäädä sairaslomalle makaamaan ja - hui kauhistus - syödä lääkkeitä. Kaikenlaisesta keskusteluavusta puhumattakaan.)

Myönnän toki liikunnan olevan joskus ihan kivaa ja sillä olevan vaikutusta terveyteen, mutta en  hyväksy/jaa toisten uskoa liikunnan kaiken pelastavaan onneen.

Olenko vähän katkera?

lauantai 11. helmikuuta 2012

Viikko takana



Ensimmäinen kurssiviikko on takana. Homma vaikuttaa edelleen ihan mielenkiintoiselta. Porukka on taustoiltaan melko erilaista ja osasta huomaa sen, etteivät ole niin innoissaan. Itse yritän saada hommasta jotain irtikin. Sitäpaitsi ihmisten tarkkaileminen on lempipuuhiani.

Olin muutama vuosi sitten samantapaisella kurssilla ja täytyy todeta sen olleen enemmän sitä tilastojen kaunistamista. Vaikka eihän sitä tiedä mitä tällä kurssilla tulee eteen. Olen mietiskellut, että tälläisestä työvoimakoulutuksesta saisi hyvän kirjan aiheen.

Tänään olemme viettäneet laatuaikaa poikien kanssa. Katsoimme telkkaria ja vaihteeksi juteltiin ilman, että kukaan poistui paikalta ovia paiskoen. Päivällä kävimme kylässä vanhemman pojan kummisedän luona. Edellisestä vierailusta oli aikaa. Johtunee ehkä kummisedän nykyisestä vaimosta. Jossain toisissa oloissa voisin olla hyväkin kaveri tämän kanssa, mutta nyt tuntuu välillä siltä että meistä ei niin hirveästi siellä pidetä. Vaimoa saattaa häiritä miehen edellisen avioliiton aikaiset ystävät. Tai se, että olen ns. pariton nainen.

Oma parittomuus on taas tänään ollut mielessä. Viime yönä entinen miesystävä oli lähetellyt kännisiä vonkausviestejä. Onneksi en huomannut vielä yöllä. Ensimmäinen reaktio oli ajatus, että miten se kehtaa. Toisaalta olin jotenkin mielissäni siitä, että joku ajattelee minua naisena. Ennen kaikkea olin yllättynyt miten kovasta viestit sekoittivat ajatukseni. Olin luullut päässeeni tasapainoon ajatuksissani tämän miehen kanssa. Ei minua tämä mies sinänsä houkuta, mutta olisihan se parisuhde joskus ihan kiva asia olla olemassa. Puhumattakaan säännöllisestä seksielämästä.


maanantai 6. helmikuuta 2012

Tänään


Musta kissa mustalla repulla.
Tänään oli ensimmäinen kurssipäivä. Päivällä oli kestoa vain neljä tuntia. Kävimme läpi kaikenlaisia käytännön asioita ja esittelimme itsemme. Onneksi ei vielä ainakaan tarvinnut leikkiä mitään tutustumis- ja ryhmäytymisleikkejä. Ne on aina jotenkin niin teennäisiä. Porukka vaikutti ihan mukavalta ja rennolta. Omat tunnelmat on nyt ihan positiivisia ja odottavia.

Kissa karkasi aamulla mummilta ulos. Talviaikaan en ole montaa kertaa käyttänyt kissaa ulkona eikä se ole ulos halunnutkaan. Nytkin onneksi ulkona taisi olla kissan mielestä liian kylmä. Reilun metrin päässä rappusista se oli käynyt ja pyörähtänyt takaisin. Siellä se odotti rappusilla, kun ehdin hätiin.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Jonkun loppu, jonkun alku

Torstaina olin viimeistä päivää kuntottavassa työtoiminnassa. Pääsin sille kurssille, joka alkaa jo maanantaina. Yli vuoden kävin tuolla töissä. En ole missään aikaisemmassa työpaikassani ollut näin pitkää yhtämittaista jaksoa. Minulla on hivenen haikea olo. Viihdyin tuolla hyvin. Oli mukava huomata oppivansa joku aivan uusi homma ja olla siinä vielä ihan hyvä. Oli hyvä päästä välillä irti kotiympyröistä. Oli mukava tuntea olevansa hyödyksi. Tunnen nyt olevani aika tavalla varmempi kuin aikaisemmin. Ehkä minusta sittenkin on vielä johonkin. Osaan taas olla tekemisissä ihmisten kanssa.

Sehän se taitaa olla eräs kuntouttavan työtoiminnan tavoitteista. Tilastojen kaunistamisen lisäksi.

Elämäni ensimmäiset itse tehdyt Runebergin tortut.

Huomenna sitten alkaa kurssilla olo. Toivon todella sen olevan hyödyksi minulle, että osaan ottaa siitä kaiken irti. Ja että siitä voisi jotain hyötyä saada. Mutta onpahan ainakin jotain tekemistä. En haluaisi enää joutua jäämään kotiin neljän seinän sisälle mädäntymään. Varsinkin nyt kun olen jotain motivaatiota löytänyt itselleni.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

-24ºC

Tänään on tähän asti talven kylmin päivä. Ulkona on kaunista. Puiden oksilla on kevyttä pakkaslunta ja aurinko paistaa. Silmilläni nautin näkymästä, mutta sisäisesti olen koko päivän kaivannut kesää. Lämpöä ja sitä ettei ulosmennessään tarvitse kääriytyä moniin vaatekerroksiin ja silti palella.






Viime viikko oli jotenkin ankea. Pojat kinasivat keskenään koko ajan enkä itse tuntenut saavani mitään aikaiseksi. Elämä tuntui olevan täynnä pelkkiä kotitöitä. Kyllästyin kuuntelemaan vaaleista jauhavia ihmisiä. Kaiken kruunasi toimimasta lakannut tiskikone.

Loppuviikkoa kohden asiat tuntuivat hieman kirkastuvan. Tiskikone saatiin korjattua, tosin korjaus maksoi ja loppukuun rahat ovat aika vähissä. Nuorempi poika sai yhdeksikön englannin kokeesta ja toisetkin kokeet kuulemma menivät hyvin. Vanhempi poika suostui lähtemään parturiin. Eilen leivoin pitkästä aikaa. Tänään käytiin anoppilassa kylässä ja pojat olivat sen aikaa tappelematta.

Nyt kun vielä tulisi tieto siitä kurssista niin ajatukset rauhoittuisivat vielä enemmän.