Perjantai

Kylläpä taas tympäisee. En ole aikoihin saanut edes kirjoitettua mitään. Suurin syy tympimiseen lienee se, etten vieläkään ole löytänyt itselleni sitä työharjoittelupaikkaa. Yritystä on ollut, mutta vielä en ole soitoillani osunut sellaiseen paikkaan, jossa voitaisiin työharjoittelija ottaa. Varsinkaan kaltaiseni ihminen, joka ei jo valmiiksi hommaa osaa. Enkä jaksa varmasti riittävän tarmokkaasti soitella. Joudun ensin ennen jokaista puhelua psyykkaamaan itseni tarpeeksi rohkeaksi soittamaan ja puhelun jälkeen taas kokoamaan itseni soiton jäljiltä.

Ihmisten kevätinnostus ärsyttää myös. En pidä tästä vuodenajasta. Talveen oli jo tottunut ja jopa pystynyt nauttimaan siitä lisääntyneen valon myötä. Sitten tulee alkukevät. Lumi sulaa. On joko loskaa ja märkää tai kaikki paikat jäätikköä. Ei tiedä miten pukisi päälleen, kun aamulla palelee ja päivällä on kuuma. Ulkona on rumaa. Kaikki lumen alle hautautunut törky paljastuu vähitellen. Lumen vähetessä tulee kura ja rapa. Pystyn nauttimaan keväästä vasta huhti-toukokuun vaihteesta, kun jo voi seurata luonnon vihertymistä.

Yritän keksiä jotain positiivista. Uskalsin lähettää hakupaperin yhteen oppisopimuspaikkaan, johon ihan oikeasti haluaisin. En uskalla edes haaveilla siitä mitään, mutta olen todella ylpeä siitä että sain sen tehtyä. Kai pohjalukemissa ollut itseluottamus on jollain lailla palaamassa.