perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kesä


Viime viikkoina on tapahtunut kaikenlaista. Kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, kun aika on mennyt touhutessa.

Pojilla oli aika tiukkaa koulussa viimeisinä viikkoina. Kokeita oli paljon samoin kuin kaikkea muutakin puuhaa. Vanhempi kävi tutustumassa yläkouluun ja on nyt seiskaluokan suhteen ihan odottavalla mielellä. Minäkin pääsin kuudesluokkalaisen vanhempana kevätjuhlaan. Odotin liikuttuvani enemmän kuin nyt liikutuin. Juhla oli kuitenkin ihan mukava.

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna kävin vanhemman pojan kanssa Helsingissä Prodigyn keikalla. Poika oli ihan täpinöissään. Minä en erityisemmin kyseisestä musiikkityylistä pidä, mutta kokemuksena oli mielenkiintoinen. Oli myös tosi mukava yli kymmenen vuoden tauon jälkeen käydä jossain keikalla. Onneksi meillä on pääkaupunkiseudulla sukulaisia, jotka majoittivat ja kuljettivat meitä paikasta toiseen. Muuten reissu olisi tullut taloudellisesti liian kalliiksi.

Helsingistä tultua ennätin hätäisesti purkaa matkalaukun, kun lähdimme Tampereelle. Nuorin setäni täytti 50 ja piti melko pienimuotoiset juhlat. Epäröin lähtöä pitkään, mutta onneksi lähdimme. Oli mukava tavata sukulaisia pitkästä aikaa. Isoin ilo oli tietysti molempien siskojen ja vanhempieni tapaaminen. Olisin mielelläni ollut Tampereella pidempäänkin, mutta pakko oli tulla kotiin jo tiistaina.

Matkan vuoksi pojilla oli jäänyt viimeinen koulupäivä ja todistusten jako väliin. Todistukset olivat tulleet postissa tiistaina. Kummallakin pojalla oli ihan kohtuullinen todistus. Olin tyytyväinen.

Keskiviikkona minulle oli sitten ne pääsykokeet, joihin olin lukenut vaihtelevalla innolla koko toukokuun. Kokeet olivat melko vaikeat. Lopputuloksesta en tiedä, mutta yritys ainakin oli ihan hyvä. Laitoin myös erääseen toiseen koulutukseen hakupaperit ja niihin liittyen olen menossa maanantaina haastatteluun. Vaikuttaa ihan lupaavalta.

Eilen oli nuoremmalla pojalla käynti keskussairaalassa lastenneurologilla. Edellisestä neurologilla käynnistä olikin lääkäripulan vuoksi jo useampi vuosi. Asiat ovat nyt niin hyvin, että meidän ei tarvitse siellä enää seurannassa käydä. Ihanaa, kun yksi lääkärikäynti jää seurannasta pois.

Eilen tajusin lääkärikäynnin jälkeen, että kesä on saapunut. Haastattelukutsu piristi vielä mieltä.

Tänään en tehnyt mitään erityistä. Pyykinpesua, kaupassa käyntiä, ruuanlaittoa. Nuoremmalla pojalla on kaveri yökylässä. Aloin illalla neuloa myssyä heinäkuussa syntyvälle serkun vauvalle. Huomenna olemme menossa suvun kesämökille viikonlopuksi.

On jotenkin mukava olo.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti