lauantai 14. syyskuuta 2013

Yksinäisyydestä ja rakkaudesta



Olin tänään useamman tunnin vanhemman pojan kummisedän luona, joka korjasi autoradioni. Olen iloinen, että radio pelaa taas, mutta tunnen samalla itseni taas kerran yksinäiseksi ja surkeaksi. Syynä on seuraamani parisuhde-elämä. Vaikka tiedän, ettei pojan kummisedän ja vaimonsa elämä ole täydellistä, tunnen itseni niin kateelliseksi heillä vierailtuani. Kateelliseksi ja yksinäiseksi.

En ole kovin sosiaalinen ihminen. Minun on vaikea ottaa kontaktia varsinkin vieraisiin ihmisiin. Tarvitsen tietyn yksityisen tilan ympärilläni. Silti kaipaan ihmiskontaktia  ja olen sen puutteessa. Tuttavia minulla on, mutta ystäväksi tuntemiani minulla ei monta ole. En vain osaa olla ihmisten kanssa. Nuorempana tämä piirre oli välillä vielä vallitsevampi, mutta vanhemmiten olen opetellut olemaan ihmisten kanssa.

Mies sai aikoinaan minut avautumaan ja rakastamaan. Miehen kuolemasta on kuitenkin tänä syksynä jo 12 vuotta. Tämän ajan olen ollut suurimmaksi osaksi yksin poikien kanssa. Joitakin virityksiä on ollut tässä vuosien varrella, mutta mikään ei ole kehittynyt kovin pitkälle. Nykyisin pelkään edes yrittää pelätessäni satuttavani taas kerran itseni.

Toisaalta viihdyn hyvin itsekseni. Välillä on helpompi, kun ei tarvitse tehdä kompromisseja koko ajan. Kuulen niin paljon juttuja huonosti sujuvista parisuhteista, että olen tyytyväinen etten itse ole huonossa tai muuten vaikeassa suhteessa. Pahinta on oikeastaan se, että tiedän myös millaista voi olla silloin, kun parisuhteessa on kaikki hyvin. Tiedän toisaalta myös miltä ne huonot hetket tuntuvat.

Vielä minä haluan rakastaa ja saada vastarakkautta.

Tällä hetkellä vain juon viskiä, kuuntelen nostalgista musiikkia ja yritän olla katkeroitumatta.


4 kommenttia:

  1. Molemmissa elämäntilanteissa on hyvät ja huonot puolensa. Ja tosiaan, parempi yksin kuin huonossa parisuhteessa.

    Välillä vaan tuntuu, että se toisen ihmisen elämäntilanne on aina helpompi ja mukavampi kuin oma. Mutta kyllä meillä kaikilla on omat vaikeutemme.

    VastaaPoista
  2. Totta. Pääsääntöisesti olen ihan kohtalaisen tyytyväinen elämääni. Välillä vain iskee kaipuu johonkin toisenlaiseen.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Tulin vastavierailulle!

    Kirjoituksesi kosketti, vaikken tietenkään osaa samaistua täysin tilanteeseesi; minä erosin omasta vapaasta tahdostani, sinä menetit miehesi. Erosta on nyt kohta kaksi vuotta ja olen ollut sen ajan yksin. Toisaalta ei ole ollut tarvettaakaan parisuhteelle, toisaalta ei nyt niin hirveästi edes mahdollisuuksia.

    On ollut hyvä käsitellä rauhassa eroa ja suhdettaan muihin ihmisiin, siihen, miltä haluaa elämänsä näyttävän. Välillä olen minäkin pohtinut, että aika helppoa on olla yksin, ei tarvitse tehdä kompromisseja, saa elää täsmälleen omannäköistä elämää. Sitten toisinaan sitä kaipaa vierelleen toista aikuista, sellaista, joka on minua varten, tukee ja myötäelää. Ehkä nämä asiat voisi toimivassa parisuhteessa yhdistää?

    Toivossa on hyvä elää, ei menetetä sitä!

    VastaaPoista