torstai 31. lokakuuta 2013

Opinnoista ja oikeista valinnoista


Tapasin muutama päivä sitten kaupungilla tuttavan, jota en ollut tavannut varmaan pariin vuoteen. Luonnollisesti vaihdettiin kuulumisia. Sain osakseni taas kerran ihmettelyä kerrottuani opiskelevani taas. Koululla olen kuunnellut muutaman parikymppisen opiskelijakaverin murheita opintojen sujumisesta ja vääräksi koetusta alasta. Vanhempi poika on nyt kahdeksannella luokalla ja olemme varovasti jo keskustelleet peruskouun jälkeisestä ajasta. Tämä kaikki on saanut minut pohdiskelemaan opintoja ja omia ratkaisujani taas kerran.

Olen nyt opiskelemassa kolmatta ammattia itselleni. Olin lasten kanssa monta vuotta kotona, työttömänä useampaan otteeseen ja reilu puolitoista vuotta sairaslomalla masennuksen vuoksi, joten arvata saattaa etten omista kovinkaan kummoista työhistoriaa. Ensimmäinen ammatti oli kiinnostava ja voisin vieläkin kuvitella tekeväni niitä hommia, mutta kovin työllistävä se ei kuitenkaan ollut eikä tule olemaankaan. Toinen ammatti oli minulle aivan väärä. Töitä kyllä saattaisi löytyä, mutta en enää halua niitä töitä. Työssä oli toisaalta kiinnostaviakin puolia, mutta tunsin sillä alalla olevani koko ajan jotenkin vääränlainen ja liian epäsosiaalinen. Itsekseni olen ajatellut näiden tuntemusten olleen eräs masennukseen johtaneista syistä. Työkkärin kautta lähdin työkokeiluun aivan uudenlaisiin hommiin ja pääsin tutustumaan alaan jota nyt opiskelen. Tällä hetkellä olen innoissani opinnoistani (vaikka välillä tuleekin naristua opintojen raskaudesta ja työmäärästä) ja löytänyt itsestäni myös kunnianhimoa niiden suhteen. Koulun jälkeen toivon löytäväni jonkinlaisen työpaikan alalta. Sen suhteen en ole kovin kunnianhimoinen, koska realistisuus iskee iän ja työkokemuksen vuoksi.

Opiskelusta minulla on siis monenlaisia kokemuksia. Enimmäkseen olen koulunkäynnistä pitänyt. Ongelmana minulla on ollut, etten ole oikein koskaan tiennyt miksi haluaisin isona tulla. Peruskoulu meni hyvin ilman minkäänlaista vaivannäköä, enkä silloin oppinut opiskelemaan ja tästä tuli ongelmia seuraavassa vaiheessa. Peruskoulun jälkeen lähdin lukioon, koska sinnehän hyvin koulussa menestynyttä tyttöä työnnettiin enkä toisaalta muutakaan keksinyt. Jostain oikusta hakeuduin erikoispainotteiseen lukioon keskustaan. Lähiökakarana en oikein tuntenut sopeutuvani parempien perheiden lasten seuraan. Huomasin myös etten ollut erikoispainotteen suhteen niin lahjakas kuin olisin halunnut olla ja että lukiossa olisi pitänyt myös tehdä töitä. Jaksoin kärvistellä siellä melkein kaksi vuotta, jonka jälkeen luovutin. Talouskoulun kautta kurvasin kohti ensimmäistä ammattikoulutusta. Alaa olin kesätöissä kokeillut. Opintojen perässä muutin toiselle puolelle maata ja tapasin tulevan mieheni ja lasteni isän. Koulun jälkeen ehdin tehdä töitäkin jonkun verran ennen vanhemman lapsen syntymää. Ennen nuoremman syntymää ehdin taas pienen pätkän tehdä töitä. Mies kuoli nuoremman pojan ollessa puoli vuotta. Jäin kahden lapsen kanssa aika hankalaan tilanteeseen äitiyslomalla ilman työpaikkaa mihin palata. En siinä vaiheessa jaksanut miettiä mitään kovin järkevää ratkaisua. Jäin kotihoidon tuella kotiin ja palasin lukion penkille etäopintojen kautta. Opinnot pitivät minut järjissäni ja samalla sain olla lasten kanssa kotona, josta myös pidin. Huoli tulevaisuudesta, toimeentulo ja ryhdistäytymään patistava ympäristö sai minut hakeutumaan toisten opintojen pariin. Kirjoitin ylioppilaaksi ensimmäisenä opiskelusyksynäni. Teoriaopinnot menivät hyvin, mutta harjoittelujaksot olivat aika rankkoja. Koulun jälkeen ehdin taas muutamia pätkiä olla töissä ennen suurta romahdusta. Masennus vei minusta kaikki mehut pitkäksi aikaa. Vähitellen onnistuin räpiköimään kuivalle maalle. Muutaman työkkärin kurssin ja mainitun työkokeilun kautta olen päätynyt nykyiseen tilanteeseen.

Välillä olen jossitellut tekemiäni valintoja ja miettinyt mitä kaikkea olisin voinut tehdä toisin. Viime aikoina olen päässyt jonkinlaiseen rauhaan itseni kanssa. Olisin voinut monesti tehdä toisinkin, mutta parhaani olen yrittänyt niissä olosuhteissa. Ja tärkeimpänä, minä en olisi minä nyt, jos olisin tehnyt toisin. Esimerkiksi olen harmitellut sitä, etten sittenkään peruskoulun jälkeen mennyt lukioon. Mutta jos en olisi mennyt lukioon en olisi ystävystynyt sen tytön kanssa, jonka kanssa olin baarissa, jossa tapasin tulevan mieheni ja lapseni olisivat jääneet syntymättä. Kaikenlaista olen kokeillut ja kokenut ja melkoisen myllyn läpi olen mennyt. Tällä hetkellä viihdyn kuitenkin omana itsenäni hyvin ja olen omaan itseeni tyytyväinen.

Joten ymmärrän kyllä tuttavani taivastelun opiskeluni suhteen. Opiskelukavereitani olen rauhoitellut sanoen kaiken jotenkin järjestyvän jollain tavoin ja ettei heti kaksikymppisenä tarvitse olla varma kaikesta.

Pojan kanssa tulen varmasti keskustelemaan koulusta ja opinnoista vielä monta kertaa. Tällä hetkellä koulu ei hirveästi kiinnosta, mutta olen sanonut että pelkän peruskoulun varaan ei voi jättäytyä. Toisaalta en halua painostaa mihinkään tiettyyn suuntaan, sillä siitäkin on varoittavia esimerkkejä lähipiirissä. Poika on kuitenkin ihan fiksu kaveri ja olen tällä hetkellä ihan luottavainen myös hänen suhteensa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti