Voisin kirjoitaa pitkän jutun omasta monimutkaisesta suhteestani liikuntaan. Vaikeasta masennuksesta jotenkuten toipuneena en voinut olla aamulla huomaamatta tätä uutista. Toivottavasti sen huomasivat myös ne ihmiset, jotka tyrkyttivät minulle liikuntaa ainoana oikeana lääkkeenä masennukseen. Muita keinojahan ovat tietysti työn teko ja se että ottaisi vain itseään niskasta kiinni ja ryhdistyisi. (Missään tapauksessa ei pidä jäädä sairaslomalle makaamaan ja - hui kauhistus - syödä lääkkeitä. Kaikenlaisesta keskusteluavusta puhumattakaan.)
Myönnän toki liikunnan olevan joskus ihan kivaa ja sillä olevan vaikutusta terveyteen, mutta en hyväksy/jaa toisten uskoa liikunnan kaiken pelastavaan onneen.
Olenko vähän katkera?
Huomasin saman uutisen tänä aamuna Aamulehdestä.
VastaaPoistaHelpotuin vähän, että nyt ei tarvi koko ajan syyllistää itseään jos ei jaksa lähteä liikuntaa harrastamaan.
Vaan en tiedä liekö helpotus pysyvää...
Sinulle olisi tunnustus blogissani!
VastaaPoistaEnnen sairastumistani masennukseen olin himoliikkuja. En "pärjännyt" millään ilman jokapäiväistä hikoiluani. Sairastumisen myötä kaikki muuttui, liikunta menetti merkityksensä, en vain saanut lähdettyä liikkeelle. Lopulta fyysinen kuntokin romahti. Nyt olen sairaudessani hiukan paremmalla puolella, mutta enää en juuri pysty liikkumaan, sillä polveni ovat huonossa kunnossa. Jotain sentään teen, että lihakset vahvistuisivat ennen polvileikkausta. Mutta sen olen huomannut, että elämässä on muutakin kuin liikkuminen. Niistä löydöistä iloitsen!
VastaaPoistaJuuei, et ole ainoa, joka on siitä ainaisesta liikuntahöpötyksestä katkera. Sitä on tarjottu lääkkeeksi myös kaikkiin fyysisiin sairauksiini (mm.fibromyalgia), mutta kyllä se minulla oloa vain pahentaa, kun joka paikka tulee entistä kipeämmäksi.
VastaaPoistaLiikunta sinänsä voi olla ihan kivaa, mutta se tyrkytys. Mulla on vielä paha taipumus asettua heti vastakarvaan, kun joku ehdottaa mitä pitäisi tehdä.
VastaaPoista