Talviaika

Lokakuu lähenee loppuaan. Tämä viikko on ollut kylmin tänä syksynä. Ainainen vesisade on vaihtunut pakkaseen. Autoon on vaihdettu talvirenkaat ja se on huollettu ja katsastettu. Talvivaatteet on kaivattu esille ja käyttöön.

Pidän näistä syksyn pakkaspäivistä. Ilma on kirkas ja valoa on vielä jäljellä. Alkusyksyn voimakkaat värit vaihtuvat pikkuhiljaa karuun graafiseen ilmeeseen. Lumi ei vielä pehmennä maisemaa. Kura ja loska ovat poissa.

Koulu vie aikaa. Olen edelleen innostunut opiskelusta. Mitään kovin hankalaa ei ole tullut vastaan. Asenteeni on hieman toinen kuin joillakin ryhmän nuoremmilla opiskelijoilla. Käytännön järjestelyt joskus ärsyttävät. Opiskelijan rooliin on kuitenkin ollut helppo sujahtaa.

Syysloma oli ja meni. Itse en vielä lomaa osannut kaivat, mutta pojille katkos koulutyöstä oli mukava. Tänä vuonna ei ollut intoa eikä rahaa lähteä minnekään. Isäni ja siskoni kävivät meillä muutaman päivän vierailulla. Yhdessä oleminen oli hauskaa. Joskus kaipaan perheen ja oman suvun yhteisöllisyyttä.

Kuukauteen mahtuu myös muutama kyläreissu. Ystäväpiirini ei ole kovin laaja ja on aina mukava käydä jonkun luona kylässä. Jotenkin olen tottunut tähän kotona oloon enkä tule lähteneeksi kylään tai kutsumaan ketään meille. Pojilla on onneksi vilkkaampi sosiaalinen elämä kuin minulla.

Kävin tänään äänestämässä kuntavaaleissa. En seuraa politiikkaa kovin tarkkaan, mutta jotenkin äänestäminen on asiaankuuluvaa. Ysissä kuntavaaleissa olen jättänyt äänestämättä. Olimme muuttaneet uudelle paikkakunnalle ja siellä emme voineet vielä äänestää ja entisen kotipaikkakunnan ehdokkaisiin en jaksanut paneutua. Muuten olen äänestänyt.

Eilen kävin kädentaitomessuilla, joiden yhteydessä oli myös antiikki- ja keräilytapahtuma. Oli ihan kiinnostavaa.

Viime viikolla ostin ensimmäiset joululahjat.

Menneisyys

Jostain syystä olen viime päivinä miettinyt paljon menneisyyttäni. Olen pyöritellyt mielessäni miksi, mitä ja entä jos?- kysymyksiä. Ehkä aikuisuuttaan aloittelevien opiskelukaverien seuraaminen on saanut nämä ajatukset mieleeni.

En yleensä harrasta jossittelua. Tapahtuneille asioille kun ei kuitenkaan voi mitään. Toisaalta on mielenkiintoista pohdiskella syitä ja seurauksia. Ajatusleikkinä voi ajatella millaista olisi nyt, jos olisi tiettyjä asioita tehnyt toisin tai tehnyt erilaisia valintoja. Loppujen lopuksi hyvin pienet asiat voivat johtaa suuriin muutoksiin.

Minulla on paljon asioita, joista toivoisin niiden menneen toisin. Olisin voinut tehdä toisin. Kokemuksia, joita en haluaisi kenellekään.

Toisaalta en osaa sanoa haluaisinko kuitenkaan muuttaa mitään. Minä en olisi enää minä ilman menneisyyttäni.

Joskus olen lohduttanut itseäni kuvitelmalla rinnakkaismaailmoista. Niissä eläisin parempien valintojen kanssa tai asiat olisivat menneet vielä huonommin.

30.9.12

Syyskuu on hurahtanut äkkiä ohi. Opiskelun alku on sujunut yllättävän kivuttomasti. Koulun ulkopuolinen elämä on asettunut uusille urille. Alussa uudet asiat veivät enemmän voimiani, mutta nyt on tapahtunut sopeutumista. Energiaa riittää myös muuhun kuin välttämättömimpään.

Ryhmätyöt tuntuvat olevan edelleen opettajien suosiossa. Minä en niihin ole erikoisemmin ihastunut, mutta tekeehän niitä jos on hyvä ryhmä. Kirjalliset työt ovat edelleen melkoista pilkunviilaamista. Edellisistä opinnoista on nelisen vuotta ja olen yllättynyt miten isossa osassa erilaisten sosiaalisten medioiden käyttö opinnoissa on. Opiskelussa on vielä uutuudenviehätystä. Tällä kerralla olen myös paremmin varautunut erilaisiin haasteisiin.

Pojillakin tuntuu menevän ihan kivasti. Olen onnellinen siitä, että hekin ovat jo niin isoja eivätkä tarvitse niin paljon äidin apua. Olen muistellut poikien pikkulapsiaikoja viime päivinä. Paljon on hyviäkin muistoja, mutta mieleeni nousevat myös se selviytymisen pakko mikä minulla oli, väsymys ja yksinäisyys. En halua ajatella itseäni tarpomassa kymmensenttisessä sohjossa, räntäsateessa, työntämässä lastenvaunuja ja raahaamassa isompaa perässä. Sitäkin se oli, mutta myös paljon iloa. En olisi ilman lapsiani selvinnyt niin hyvin, mutta toisaalta olisinko vajonnut niin syvälle ilman heitä.

Paljon on takana. En olisi voinut vaikka vuosi sitten kuvitella olevani tässä pisteessä.

Lokakuu hieman pelottaa. Silloin on tapahtunut kaikenlaisia ikäviä asioita ja suhtaudun siihen vähän taikauskoisesti.

Olen nauttinut syksyn tulosta. Sateesta en pidä, mutta kirkkaat syyspäivät ovat ihania. Pihalla olen pikkuhiljaa tehnyt syyshommia. Järjestelin myös autotallissa, jotta auto mahtuisi sinne sisään. Alakerran varastohuone raivautuu myös pikkuhiljaa.

Syyspäiväntasaus

Nuoremmalla pojalla on kaveri yökylässä. Pojat katsovat elokuvaa, enkä minäkään vielä osaa mennä nukkumaan. Viime yönä kaveri oli vanhemmalla pojalla. Pojilla on hauskaa. Minustakin on kiva, kun pojilla käy kavereita, mutta saa taas olla vähän taukoa ennen seuraavaa yökyläilyä.

Opiskelu on lähtenyt käyntiin ihan mukavan tuntuisesti. Kolmessa viikossa on jo tottunut uusiin rutiineihin, että on kuin muuta ei olisi ollutkaan. Ensimmäisen viikon orientaatiosta ja tutustumisleikeistä on päästy eroon. Muistan suurimman osan toisten nimistä ja olen jutellut melkein kaikkien ryhmäläisten kanssa. En enää oudoksu nuorisoa. Kaikenlaisia ryhmätöitä pitää tehdä ja nysvätä kirjoitustöiden asettelujen ja muotoilujen kanssa. Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta edelleen.

Koulun ulkopuolinen elämäkin on sujahtanut uusiin uomiinsa. Kotitöistä on poikien kanssa vääntämistä, mutta muuten arki pyörii.

Iltaisin on pimeää jo aika aikaisin. Kissan kanssa käymme yhä hämärämmillä iltaulkoiluilla. Se nauttii ja on hämärässä valppaampi. Pidän syksyisen kuulakkaista päivistä ja siitä, että valoa vielä riittää.

Tunnustus ja kuulumisia

Sain Saretskalta tälläisen tunnustuksen. Ilahduin tästä todella paljon. Kiitos. Tunnustukseen liittyvissä säännöissä sanotaan, että se pitäisi jakaa edelleen viidelle muulle blogille. En osaa oikein suosikkeja nostaa esille ja kaikilla tuntuu jo tämä olevan joten jätän tämän osuuden väliin.

Aloitin tällä viikolla opinnot. Alku ei sinänsä ole ollut mitenkään rankka, lähinnä kaikenlaista tutustumista ja orientaatiota. Silti olen ollut hivenen väsyksissä iltaisin.

Uusiin ihmisiin tutustuminen vie voimia. Tunnen olevani jotenkin niin eri elämänvaiheessa kuin suurin osa muista. Tänään olisi ollut tutustumisillanvietto jossain baarissa, mutta en lähtenyt sinne. Baarielämää olen viettänyt aikanaan, nyt se ei niin jaksa kiinnostaa. Toisaalta jollain tasolla ajattelen myös, että olisi se voinut olla hauskaa. En kuvittelekaan löytäväni varsinaisia ystäviä, mutta olisi kiva jos olisi ihmisiä keiden kanssa käydä syömässä ja kahvilla ja tehdä vaikka ryhmätöitä.

 

Huonot perintötekijät

 

Kävin vanhemman pojan kanssa optikolla. Poika sai viime talvena silmälasit, joita ei kuitenkaan ole suostunut julkisesti käyttämään. Näkö ei ole niin huono, etteikö.ilmankin jotenkin tulisi toimeen. Viime viikolla kävimme optikolla näöntarkastuksessa piilolinssejä varten. Tänään meillä oli aika linssien sovitukseen. Odottelin vastaanoton ulkopuolella. Poika oli tunnin ajan optikon huoneessa yrittämässä opetella linssien käyttöä, mutta se ei onnistunut. Hän sai kuulemma linssit ihan hyvin laitettua silmiin, mutta pois ottaminen ei onnistunut ollenkaan. Nyt meillä on sitten kiukkuinen ja punasilmäinen poika alakerrassa mököttämässä.

 

Pojille piilolinssien laittaminen on kuulemma vaikeampaa kuin tytöille. Näin optikko varoitteli jo etukäteen. Luultavasti tytöillä tekee meikkaaminen jotenkin luonnikkaammaksi koskea silmän seutuun. Minullakin oli joskus piilarit käytössä ja muistan myös silmiin laiton ja poistamisen olleen aluksi hankalaa. Uskon pojankin sen oppivan kunhan malttaisi rauhassa harjoitella.

 

Jollain tavalla ymmärrän pojan vastenmielisyyden silmälaseja kohtaan. Itse sain ensimmäiset silmälasini 11-vuotiaana. Olisin tarvinnut lasin varmasti aikaisemmin, mutta en halunnut kertoa kenellekään näköongelmistani. Koulussa eräs opettaja huomasi etten nähnyt taululle ja patisti terveydenhoitajalle. En ollut silmälaseihin ihastunut, mutta näön paraneminen teki asian hyväksyttäväksi. Äidilläni on myös silmälasit ja molemmat siskonikin ovat lasit jossain vaiheessa saaneet.

 

Pojan (alakoulun) luokalla ei kenelläkään taida olla silmälaseja. Nuorempana lasiasia olisi voinut mennä kivuttomammin. Tämän ikäisillä tuntuu olevan kovin tärkeää olla samanlainenn kuin muutkin. Muutaman vuoden päästä asia voisi olla myös toisin ja lasit voisivat tuoda jonkinlaista älykköimagoa. Kysyin pojalta, että miksei niitä laseja voi pitää koulussa. Hän vastasi kavereiden nauravan. Kysyin häneltä, että mitä hän tekisi jos joku muu saisi silmälasit. Vastaus oli, että nauraisin tietysti.

 

Silmälaseihin varmasti kiinnitettäisiin huomiota. Olen varma siitä, että muutamassa päivässä toiset kuitenkin tottuisivat asiaan ja se olisi siinä. Mutta vakuutapa teinipoika tästä. Nyt vain harmittelen likinäköisyyden periytymistä.

 

Ensi viikolla on kuitenkin uusi aika linssisovitukseen. Jospa sitten.



Syksyä ilmassa

Koko viikon on ollut jotenkin saamaton olo. Pojat ovat päivisin koulussa ja minä kotona. En ole saanut kehiteltyä itselleni mitään järkevää tekemistä. En ole vielä saanut itseäni soputumaan aikaisten aamuherätysten vaatimaan aikaiseen nukkumaanmenoon. Päivät tuntuvat lipuvan ohi väsymyksen sekaisessa sumussa. Ilman järkevää tekemistä torkahdan jossakin vaiheessa hetkeksi ja heräämiseen menee oma aikansa. Pian pojat tulevatkin jo koulusta ja minulta on mennyt mahdollisuus rauhalliseen tekemiseen.

Tänään olen ollut jotenkin pirteämpi.

Ensi viikon kun vielä saisi tehtyä ja puuhattua kaikenlaista. Opiskeluni alkavat 3.9. Jännittää ja pelottaa vähän. Enimmäkseen olen kuitenkin ihan innoissani. Olen yrittänyt varautua muutokseen, minkä opiskelu väistämättä tuo elämäämme. Kaikkeenhan ei voi etukäteen varautua, mutta toivon parasta.

Olin vanhemman pojan kanssa viikko sitten Espoossa Weekend Festivaaleilla. Kyseiset festarithan sai paljon huomiota aiheuttamansa järjettömän ruuhkan ja huonojen järjestelyjen vuoksi. Onneksi meillä pojan kanssa oli hyvä säkä ja pääsimme paikalle ennen liikenteen jumittumista. Näimme kaikki mitä poika halusikin, joten olemme tyytyväisiä reissuun. Minä en hirveästi välitä kyseisten artistien musiikista, mutta olivat ne esitykset ihan hienoa katsottavaa. Mielenkiintoista oli myös seurata toisia ihmisiä. Syömistä ei saatu, koska emme jaksaneet jonottaa. Poislähtö oli hivenen hankalampaa liikennekaaoksen, pimeyden ja toimimattomien puhelinyhteyksien vuoksi. Onneksi olimme sopineet summittaisen ajan paluukyydille ja vielä löysimmekin sen. Emme siis olleet hankaluuksissa, mutta uskon joidenkin olleen. Tilanteesta on minusta vaikea saada kuvaa pelkkien lehtijuttujen perusteella. Nuorempana tuli minunkin käytyä kaikenlaisilla festareilla, mutta kieltämättä tämä kokemus oli erilainen. Olin myös hyvilläni, etten suostunut päästämään poikaa sinne yksin.

Lauantaille meillä ei ollutkaan enää lippuja. Nuorempi poika oli myös mukana reissussa ja tarkoitus oli tehdä lauantaina jotain kivaa yhdessä. Nuoremmalla oli kuitenkin niin nuhainen olo, että vietimme päivän rauhallisissa merkeissä seurustellen kyläpaikan sukulaisten kanssa. Sunnuntaina tulimme kotiin. Ja tämä viikko on tosiaan ollut jotenkin ankea.